– Ei ole terveellistä, jos politiikkaa hallitsevat ammattipoliitikot, perustelee Mikael Pentikäinen lähtemistään ehdolle eurovaaleissa.
Pää pystyssä
Mikael Pentikäinen on oppinut, että luottamusta voi rakentaa ja sen voi palauttaa.
Suomessa on viime vuosina totuttu irtisanomisuutisiin. Silti jotkut niistä kohahduttavat, kuten Helsingin Sanomien päätoimittajan Mikael Pentikäisen potkut viime toukokuussa.
– Minulla on Suomessa valtavat määrät kohtalontovereita, joista suurin osa on tilanteessa ilman omaa syytään. Heille sanoisin, että on turhaa kokea potkuista häpeää tai huonoutta. Pää pystyyn ja eteenpäin, Pentikäinen sanoo.
Hän itse on harpponut eteenpäin: kirjoittanut lähes 400-sivuisen Luottamus-kirjan, tehnyt viestintäkonsultin töitä ja aloittanut kampanjoinnin Keskustan eurovaaliehdokkaana.
Ensin oli kuitenkin aamuöitä, jolloin uni pakeni, ja tunne, jota Pentikäinen kutsuu surun ja pettymyksen sekoitukseksi.
– Ajattelin, että turha minun on tässä sängyssä pyöriä. Parempi käsitellä asiaa vaikka kirjoittamalla.
Aluksi Pentikäinen kirjasi muistiin, mitä tapahtui ja miksi. Sitten hän tarttui kirjoihin, jotka työkiireiden vuoksi olivat jääneet lukematta. Ajatuksiaan kirjatessaan hän huomasi niiden kiertyvän yhä uudelleen luottamus-teemaan. Pikkuhiljaa hänestä alkoi tuntua siltä, että terapiana alkaneesta kirjoittelusta voisi syntyä kirja.
Aihevalinta ei ollut sattumaa. Kun Pentikäinen 31-vuotiaana valittiin Etelä-Saimaan päätoimittajaksi, hän koki sen luottamuksen osoituksena. Kun hänet 48-vuotiaana irtisanottiin Helsingin Sanomista, syyksi kerrottiin luottamuspula.
Monet keskustelut ovat vahvistaneet Pentikäisen kokemusta siitä, kuinka tärkeää luottamus on hyvinvoinnille.
– Luottamuksen kokeminen antaa paljon hyvää virtaa tehdä asioita. Se vapauttaa ihmisen yrittämään ja lisää rohkeutta ja uskallusta.
– Monet kärsivät luottamuksen puutteesta kotona tai työpaikoilla. Tuska siitä, ettei heihin luoteta tai etteivät he voi luottaa johonkin läheiseensä, voi olla piinaavaa, Pentikäinen kertoo.
Hänelle itselleen dramaattisin kokemus luottamuksen särkymisestä on ollut vanhempien avioero.
– Se horjutti perusturvallisuutta, vaikka olin silloin jo aikuinen ihminen. Osa sisaruksistani oli alaikäisiä, joten se oli kova koettelemus koko perhepiirissä.
Isän lähtö sattui kipeästi siksikin, että hänen ja esikoispojan suhde oli ollut vahva ja tiivis. Suhteen korjaaminen vaati aikaa ja koviakin keskusteluja.
– Se on lohdullinen esimerkki siitä, että menetetty luottamus voi palautua. Mutta kyllähän se on vaatinut paitsi anteeksiantamista myös anteeksipyytämistä.
Tiivis perhe- ja sukuyhteisö nousee Pentikäisen puhuessa toistuvasti esiin. Hän ei ole peitellyt vanhoillislestadiolaista taustaansa, mutta huomauttaa, että on aina mieltänyt kuuluvansa kirkon sisällä toimivaan liikkeeseen. Suvussa on ollut paljon pappeja. Nykyisin hänen sisaruksiaan ja näiden puolisoita on kirkon töissä.
Pentikäinen arvioi lestadiolaisuuden antaneen hänelle hyvät eväät. Hän ei muista, että uskonnontutkijavanhemmat olisivat kertaakaan kieltäneet häntä tekemästä jotakin vakaumuksen takia. Perheen seitsemän lasta saivat mennä ja tulla vapaasti.
– En ole kokenut tarvetta lähteä liikkeestä mihinkään. Nykyään käyn seuroissa silloin tällöin.
Jaa tämä artikkeli: