null Pääkirjoitus: 350 844 helsinkiläistä

Puheenvuorot

Pääkirjoitus: 350 844 helsinkiläistä

Helsingin luterilaisissa seurakunnissa oli vuoden vaihteessa yhteensä tarkalleen laskien 350 844 jäsentä. Tämä väki on 56,43 prosenttia kaupungin väestöstä. Seurakuntien jäsenmäärä on vuodesta 2000 vähentynyt noin 50 000 hengellä eli runsaan 12 prosenttia. Kirkkoon kuuluvien osuus kaupungin asukkaista on pudonnut noin 16 prosenttiyksikköä.

Koko Suomen väestöstä noin 72 prosenttia kuuluu kirkkoomme. Helsingin tilannetta selittää muun muassa se, että täällä on maahanmuuttajia enemmän kuin muualla. Kantasuomalaisten keskuudessa helsinkiläisistä kirkon jäseniä on yhä reilusti yli 60 prosenttia, liki kaksi kolmannesta. Toinen selittävä tekijä on ikärakenne. Helsingissä 20–35-vuotiaita on suhteellisesti enemmän kuin muualla. Tämä ikäluokka on kirkkoon heikoimmin sitoutunut. Suuressa kaupungissa myös uskonnollinen monimuotoisuus ja maallistumiskehitys ovat pisimmällä.

Tultiinpa vuodenvaihteessa sellaisellekin rajapyykille, että kahden seurakunnan alueella vähemmän kuin puolet kuuluu luterilaiseen kirkkoon. Paavalissa prosentti on 49,3 ja Kalliossa 49,9. Onnittelut historiallisesta saavutuksesta näille seurakunnille. Jos tahti jatkuu samana, raja puhkaistaan vuoden tai kahden päästä seuraavaksi Mikaelin seurakunnassa. Koko kaupungissa mennään alle 50 prosentin 4–6 vuodessa.

Toisaalta Pakilassa 72,8, Munkkiniemessä 68,9 ja Lauttasaaressa 66 prosenttia väestä on kirkkomme jäseniä. Helppo on nähdä, ettei kirkkoon kuuluvuus juurikaan riipu seurakunnan toiminnasta, vaan pikemminkin väestö-, ja eritoten ikärakenteesta.

Jotkut ovat sanoneet, että jos jossakin yrityksessä asiakkaita ja markkinaosuutta menetettäisiin vastaavasti, johto olisi jo vaihdettu moneen kertaan. Ehkä niinkin, mutta kyllä Helsingin kirkossa on johtopaikoilla porukka vaihtunut ihan luonnollisen poistuman kautta. Se ei ole kuitenkaan suuntaa muuttanut.

Toisaalta ei tässä missään tappiomielialan vallassa eletä. Päät pahki mietitään, mitä voitaisiin tehdä, paljon uusia hyviä virityksiä on toteutettu ja onnistumisiakin on. Ehkä siitä merkkinä on, että kirkkoon myös liitytään yhä enemmän, ja viime vuonna tehtiin taas uusi ennätys. Ehkä ja toivottavasti yhä useampi tajuaa, että kirkkoa tarvitaan kovan, pinnallisen ja materialistisen kulttuurin vastavoimana.

Kirjoittaja on Kirkko ja kaupunki -lehden päätoimittaja.
seppo.simola@evl.fi

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.