Toimittajat
Seppo Simola
Kirkko ja kaupungin päätoimittajaSeppo Simola -haulla löytyi 125 hakutulosta.
-
-
Helsinkiläisten tuella rakennettiin kirkko Etiopiaan
Hengellinen elämä ja heikompien tukeminen kulkevat Etiopiassa käsi kädessä.
06.10.2017
-
Pääkirjoitus: Joulusaarna
Jeesus syntyy Betlehemin talliin, mutta myös kaikkialle, missä suuri kasvaa pieneksi ja jumalisuus ihmisyydeksi, ja missä valo voittaa pimeyden, toivo synkkyyden ja elämä kuoleman.
16.12.2016
-
Kirkko Helsingissä aikoo korottaa vuokria Lehtisaaressa
Kirkkovaltuusto päättää asiasta tammikuussa. Asukkaat arvostelevat korotuksia, jotka nostavat yhtiövastikkeita satoja euroja.
13.12.2016
-
Pääkirjoitus: Monitahoinen kirkko
Kirkkoa on helppoa arvostella monesta kulmasta. Monitahoisena yhteisönä ja organisaationa se on kaikkine puutteineen yhä yllättävän elinvoimainen.
12.12.2016
-
Helsingin seurakuntayhtymän budjetti pienenee
Seurakunnilla on ensi vuonna käytössä 89 miljoonaa euroa, kun budjetti on aiemmin ollut noin 100 miljoonaa.
09.12.2016
-
Pääkirjoitus: Journalistinen riippumattomuus
Kirkko ja kaupungilla on Yleä muistuttava asema julkisrahoitteisena mediana. Senkin on varjeltava riippumattomuuttaan.
01.12.2016
-
Pääkirjoitus: Kirkon ovet käyvät
Kun kirkko pitää ovia auki asunnottomille, jotkut närkästyvät, kun kirkko auttaa vääriä ihmisiä. Toisille se taas on syy tulla kirkon jäseneksi.
28.11.2016
-
Pääkirjoitus: Uskon äidinkieli
Sanan kirkossa luotetaan turhan paljon sanojen voimaan. Uskon äidinkieli on taiteen ja luonnon äidinkielen sukulainen.
18.11.2016
-
Pääkirjoitus: Lämpimään yöksi
On häpeällistä, että keskellämme elää kodittomia ihmisiä, jotka eivät pääse edes yöpymään lämpimässä. Kirkko yrittää nyt antaa ongelmaan ensiapua.
14.11.2016
-
Pääkirjoitus: Kulttuurikaupunki
Guggenheim-museon rakentaminen tulee taas päätettäväksi. Se voi olla osa Helsingin luomista todelliseksi kulttuurikaupungiksi.
05.11.2016
-
Pääkirjoitus: Pyhien yhteisö
Jälleen kerran ehdotetaan, että seurakunta ei perustuisi asuinpaikkaan. Jälleen kerran ehdotus on myös syytä torjua.
31.10.2016
-
Pääkirjoitus: Usko ja politiikka
Yhdysvaltain presidentinvaaleissa käytävä keskustelu herättää kummastusta. Muun muassa uskonnollisen oikeiston merkitys on niissä meikäläisittäin arvioituna erikoinen.
24.10.2016
-
Pääkirjoitus: Aleppon kellot
Ympäri maailmaa soitetaan kirkkojen kelloja Aleppon uhrien tukemiseksi. Lähes yhtä nopeasti kuin itse hanke, myös erilaiset besserwisserit lähtivät liikkeelle.
15.10.2016
-
Pääkirjoitus: Keskellä kylää
Vaikka joistakin kirkkorakennuksista luovutaan, kirkko on edelleen keskellä kylää, sillä se ei ole ensisijaisesti rakennus, vaan joukko ihmisiä.
10.10.2016
-
Pääkirjoitus: Papit kovilla
Papit joutuvat tänä päivänä elämään ristiriitaisten odotusten paineessa. Erityisesti avioliittokysymyksessä monet joutuvat koville.
03.10.2016
-
Pääkirjoitus: Äärimaltillisuus
Kiihkeät ääriryhmät eivät ole toistensa vastakohtia. Ne ovat samalla ihmisarvoa loukkaavalla asialla. Niiden vastakohta on maltillisuus.
26.09.2016
-
Pääkirjoitus: Natsismista veganismiin
Kristillinen usko on ollut perusteena varsin erilaisille näkemyksille ja teoille historian saatossa – ja on sitä vielä tänäänkin.
16.09.2016
-
Pääkirjoitus: Outo keskustelu
Keskustelu avioliitosta niin yhteiskunnassa kuin kirkossakin on samojen satoja kertoja kuultujen perustelujen jankkaamista. Jotkut siihen kyllästyneet alkavat keskustella teoillaan.
10.09.2016
-
Pääkirjoitus: Vähemmän vahva usko
Kaikilla ei ole vahvaa perinteiseen kristilliseen sanastoon liittyvää uskoa. He saattavat saada ravintoa uskolleen ja toivolleen pikemminkin esimerkiksi taiteesta tai hiljaisuudesta.
02.09.2016