null Pääkirjoitus: Apua paikan päälle

Puheenvuorot

Pääkirjoitus: Apua paikan päälle

Kristillisellä kirkolla on kautta aikojen ollut ihan ohjelmallista viedä sanomaa ja auttaa ihmisiä muuallakin kuin kotimaassa.

Ihmisiä on autettava omassa maassaan, ettei heidän tarvitse lähteä sieltä tänne paremman elintason perässä. Näin kuulee monien ihmisten sanovan. Useimmiten jää kyllä täsmentämättä, mitä tuo paikan päälle annettava apu sitten on. Ainakaan se ei tunnu olevan valtion antamaa kehitysapua, jota melkeinpä järjestään samat ihmiset ovat valmiita rajusti leikkaamaan.

Kristillisellä kirkolla on kautta aikojen ollut ihan ohjelmallista viedä sanomaa ja auttaa ihmisiä muuallakin kuin kotimaassa. Omalla kirkollammekin on pitkälti yli satavuotiset perinteet lähetystyöstä. Suomalaisten avulla on esimerkiksi Namibiassa rakennettu muun muassa koulutusta, terveydenhuoltoa, kirkkoa ja koko yhteiskuntarakennetta hamasta Martti Rautasen ajasta lähtien.

 

Lähetystyö ei aina ole ollut ihan puhtoista. Siihen on historian aikana liittynyt muun muassa kolonialistisia sivumakuja. Todellisuus on kuitenkin sellaista, että ihmisten auttaminen hyvinvointiin on usein sidoksissa myös henkiseen ja hengelliseen kehittymiseen. Esimerkiksi terveydenhuolto ei oikein edisty, jos ihmiset ovat sidoksissa poppamiehiin, taikuuteen ja noituuteen.

Helsingin yhteinen kirkkovaltuusto on tehnyt selkeän linja- ja arvovalinnan. Ulkomaisen avun määrää ei vähennetä, vaikka kirkon talous Helsingissäkään ei osoita enää menneiden vuosien kaltaista yltäkylläisyyttä. Sieltä, missä hätä on suurin, ei haluta leikata. Tällä on haluttu antaa viesti myös poliittisille päättäjille.

 

Sieltä, missä hätä on suurin, ei haluta leikata."

 

Vuosittain järjestettävä Yhteisvastuukeräys on taas alkamassa. Sen merkitys on paitsi siinä, että se tarjoaa luotettavan kanavan auttaa heikoilla olevia, myös siinä, että se nostaa esiin erilaisia ehkä monelta kätkössä olevia teemoja ja epäkohtia. Tänä vuonna kohteena ovat syrjään joutuneet lapset ja nuoret. Kumppanina ovat monella tapaa kirkon kanssa muutenkin yhteistyötä tekevät partiolaiset.

Yhteisvastuukeräyksen tuotosta suuri osa suunnataan kehittyviin maihin Kirkon Ulkomaanavun kautta. Siinä ei ole kysymys varsinaisesta lähetystyöstä, mutta avun perillemenon takaa yhteistyöverkosto paikallisten toimijoiden kanssa. Keräys tarjoaa jokaiselle, joka sanoo että ihmisiä on autettava paikan päällä, mahdollisuuden sanojen lisäksi myös tekoihin.

Kirjoittaja on Kirkko ja kaupunki -lehden päätoimittaja.
seppo.simola@evl.fi

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.