Pääkirjoitus: Arki ja pyhä

Pääkirjoitus: Arki ja pyhä

Suurella osalla ihmisistä on kaipaus kohti jotakin arkisen, jokapäiväisen, tavallisen yläpuolella olevaa. Samoin meihin on sisäänrakennettu tarve olla osa jotakin joukkoa, ryhmää tai yhteisöä. Harva haluaa elää erakkona ja harva haluaa elämän soljuvan päivästä toiseen ilman arkirutiineja katkaisevia kohokohtia. Meissä on ihmisen ikävää ihmisen luo sekä kohti korkeampaa ja pyhää.

Kristittynä ja kirkon uskollisena poikana on helppo tarjota näihin tarpeisiin seurakunnan palveluksia ja kokoontumisia. Parhaimmillaan seurakunnassa voidaan kokea sekä yhteyttä toiseen ihmiseen että kohdata rinta rinnan pyhän kosketusta. Kaikille kirkon tarjoamat palvelukset eivät vain kerta kaikkiaan kolahda. Esteet voivat olla näkemyksellisiä tai sitten kirkon nykyiset toimintatavat eivät vain maistu.

Niin sanotussa arkipyhäkysymyksessä, jossa työmarkkinajärjestöjen ja kirkon kesken neuvoteltiin loppiaisen ja helatorstain siirtämisestä lauantaille, ei juurikaan kuultu edes kirkon puolelta puheenvuoroja pyhyyden kaipuusta. Enemmän arkipyhien säilyttämistä nykyisellään perusteltiin levolla ja virkistyksellä. Ehkä kirkon olisi hyvä ottaa pyhä käsitteenä uudelleen enemmän käyttöön.

Pyhyyden kaipuuseen vastataan nykyisin hyvin eri tavoin. Kaikkialla ei välttämättä haluta puhua hengellisyydestä. On erilaista henkisyyttä ja itsensä kehittämistä, jossa pohjimmiltaan on kysymys saman tarpeen tyydyttämisestä. Maailmalla ilmiö on saanut erikoisiakin muotoja esimerkiksi ateistisista jumalanpalveluksista. Ne ovat ihmisten kokoontumisia, oikeastaan seurakuntia, joissa on jumalanpalveluksen elementtejä, mutta joista kaikki yliluonnolliseen viittaava on riisuttu pois.

Kirkossa voitaisiin paremmin lukea näitä ajan merkkejä. Kaikkien pyhyyttä kaipaavien pirtaan ei perinteinen kirkollinen sananparsi istu. Enemmän voitaisiin luottaa siihen, että Jeesus on kirkossa läsnä, vaikkei häntä aina nimeltä mainittaisikaan.

Ei sillä, etteikö kirkon nykyinenkin elämä kaikkine hiljaisuuden viljelyineen, erilaisine messuineen ja musiikkitilaisuuksineen jo nyt tarjoaisi hyvinkin tilaa monenlaisille pyhyyden kohtaamisen tavoille. Voimme kirkossa turvallisin mielin ajatella, että aina kun ihminen kurkottaa kohti Korkeampaa, hän kurkottaa kohti Jumalaa, vaikkei sitä ilmaisekaan kirkossa totutuilla sanoilla.

Kirjoittaja on Kirkko ja kaupunki -lehden päätoimittaja.
seppo.simola@evl.fi

Jaa tämä artikkeli: