Pääkirjoitus: Arkkipiispa jyrähti

Pääkirjoitus: Arkkipiispa jyrähti

Tuskin oli painomuste ehtinyt kuivua lehdestämme, jossa patisteltiin miespuolisia piispoja ottamaan kantaa seksuaalivähemmistöjen puolesta, kun Turusta tai oikeastaan Porista jyrähti. Arkkipiispa Kari Mäkinen totesi Porin SuomiAreenassa, että seksuaalivähemmistöjä on kohdeltu huonosti niin kirkossa kuin yhteiskunnassakin ja heiltä on syytä pyytää anteeksi. Hienoa, että arkkipiispa otti onkeensa ja, kuten poliitikko sanoisi, tuli Kirkko ja kaupungin linjoille.

Vitsihuumori sikseen. Arkkipiispan puheenvuoro asiasta oli tervetullut, tyylikäs ja painava. On selvä, että kaikki eivät hänen päätään sen vuoksi silitä. Jotkut ovat jo ehtineet asettaa hänen asemansa kirkon johtajana kyseenalaiseksi. Mutta juuri siksi Mäkisen kannanotolle on syytä nostaa hattua. Hän osoitti suuntaa juuri niin kuin kapteenin pitää laivassaan tehdäkin.

On hyvä muistaa, että meillä arkkipiispa ei ole koko kirkko. Hän ei ole mikään yksinvaltias, joka määrää koko yhteisön asioista ja voi muodostaa kantoja kaikkien puolesta. Piispojen joukossa hän on niin sanotusti primus inter pares, ensimmäinen vertaistensa joukossa. Hänellä ei ole käskyvaltaa muihin piispoihin. Kirkolliskokouksessa hän johtaa puhetta, mutta sielläkin hänellä on vain yksi ääni.

Arkkipiispa on eräänlainen korkean painoarvon keskustelija. Hän voi johtaa yhteisöään johonkin suuntaan vain saamalla riittävän määrän päättäjiä ajattelemaan ja toimimaan tietyllä tavalla. Näin pitää demokraattisessa yhteisössä ollakin. Kirkon keulakuvana arkkipiispa on myös yhteiskunnassa tärkeä keskustelija. Sitä osoittaa hyvin kyseisen puheenvuoron saama huomio.

Jokaisella arkkipiispalla on virkansa tuoma arvovalta, mutta jokainen on myös itsensä näköinen. John Vikström oli säihkyvä-älyinen ja mukaansa tempaava puhuja. Yhäkin hän on suosittu esitelmöitsijä ja keskustelija erilaisilla forumeilla. Jukka Paarma oli leimallisesti leppoisa ja varma hallintomies, josta suuria otsikoita ei saatu aikaan millään. Kari Mäkisestä ei saa kirveelläkään karismaattista kansanvillitsijää. Hän on pikemminkin syvällinen pohdiskelija. Hänen puheidensa painoarvo ei nouse häikäisevästä retoriikasta, vaan varsinaisesta punnitusta asiasta. Juuri siksi hänen kohdallaan puheenvuoroa anteeksipyytämisestä voi luonnehtia jyrähdykseksi.

Kirjoittaja on Kirkko ja kaupunki -lehden päätoimittaja.
seppo.simola@evl.fi

Jaa tämä artikkeli: