Pääkirjoitus: Armas aika
Koululaiset ovat sännänneet lomilleen. Kesä tuo suurimmalle osalle 14–15-vuotiaista nuorista ainutkertaisen kokemuksen. Helsingissä noin kaksi kolmesta nuoresta käy riparin, seurakunnan jäsenistä reilut 90 prosenttia. Koko Suomen tasolla luvut ovat vielä korkeampia. Rippikoulu on säilyttänyt asemansa tärkeänä osana suomalaista elämänmenoa ja nuorisokulttuuria.
Ripari on useimmille armasta aikaa. Muuten sen suosio ei pysyisi vuodesta toiseen korkealla. Nuoria ei nykypäivänä saisi väkisin viikoksi tai pariksi pohtimaan suhdettaan elämään, toisiin ihmisiin ja Jumalaan, ellei sitä tehtäisi tavalla, joka nuorista tuntuu hyvältä. Monet haluavat uusia riparikokemuksensa vielä seuraavana kesänä isosena. Hyvä maine kulkee ikäluokalta toiselle.
Osa rippikoulun voimaa on myös siinä, että se on vahva suomalainen perinne. Lähes jokaiselle on jäänyt tunnejälki omalta rippikouluajaltaan. Tunne tulee monilla pintaan myös konfirmaatiossa. Ollaan elämän kiertokulun syvien vesien äärellä, kun oma lapsi, lapsenlapsi tai kummilapsi polvistuu alttarille, kuten itse kerran sai tehdä. Nytkö tuo minun vauvani on jo noin iso ihminen, näinkö nopeasti aika käy?
Rippikoulu on vaikuttanut lähtemättömästi yhteiskuntaan. Se on ollut perusta suomalaisten lukutaidolle. Porkkana, jolla kansa lukemaan ja ripille houkuteltiin, oli mahtava: naimisiin et muuten päässyt. Vaikka nykyään kansa opetetaan lukemaan peruskoulussa, jäänteenä vanhoilta ajoilta on vielä, että rippikoulu on edellytys kirkolliselle avioliittoon vihkimiselle.
Rippikoulussa on onnistuttu yhdistämään perinne ja nykyaikaiset opetusmenetelmät tavalla, josta kirkollinen elämä voisi muutenkin ottaa oppia. Opetus ei lähde ylhäältäpäin annetuista totuuksista, vaan nuorten omista kysymyksistä. Oleellisempaa kuin tiedon pänttääminen on yhteinen pohdinta. Yhdessä oleminen ja jopa viihtyminen ovat tärkeitä. Missä muualla kirkossa ihmisillä on yhdessä yhtä kivaa?
Keväinen Suvivirsi-keskustelu osoitti, että perinteisiin yhteislauluihin liittyvä tunne on vahva voima. Monille riparilaulut ovat osa nostalgiaa. Rippileirejä on pidetty jo niin kauan, että nuorten konfirmaatiolaulut herkistävät muistoja jo mummoilla ja papoillakin. Armas aika on siellä, missä tämä päivä ja jatkuvuus kohtaavat.
Kirjoittaja on Kirkko ja kaupunki -lehden päätoimittaja.
seppo.simola@evl.fi
Jaa tämä artikkeli: