Pääkirjoitus: Askel kerrallaan
Kyynisyys ja luovuttaminen eivät ole ratkaisu. Uskontojen ystävyyskävely ja Pertti Kurikan Nimipäivät osoittavat toisen tien.
Kyynisyydelle ei pidä antaa valtaa. Eikä alkaa ajatella, että asioita ei kannata edes yrittää muuttaa. Maailma muuttuu askel kerrallaan, kun askelia seuraavat ystävälliset sanat ja teot.
Osallistuin elämäni kolmannen kerran mielenosoitukseen. Ensimmäinen kerta oli opiskeluaikana 1980-luvulla, jolloin huoli ydinaseista johti eri puolilla Eurooppaa järjestettyihin rauhanmarsseihin. Osallistuin, vaikka ajattelin, että marssilla kovin yksipuolisesti korostettiin Yhdysvaltain aseistautumista ja unohdettiin Neuvostoliitto. Toisen kerran olin mielenosoituksessa vuonna 2011 Anders Breivikin Norjassa toteuttaman verilöylyn uhrien muistoksi.
Kolmas kerta oli viime torstaina, kun Helsingissä järjestettiin kristittyjen, muslimien ja juutalaisten ystävyyskävely. Halusin tukea rauhaa, uskontojen välistä vuoropuhelua ja erilaisten ihmisten ystävyyttä. Marssilla oli ilahduttavasti myös uskonnottomia.
Se, mikä tässä runsaan sadan hengen tapahtumassa teki vaikutuksen, oli osallistujien yhteishenki: halu näyttää, että uskontojen ytimessä on rauha ja rakkaus, ei viha. Vaikka enemmistö maailman ihmisistä varmasti allekirjoittaa ystävyyskävelyn sanoman, on ikävä kyllä myös niitä, joiden vuoksi tällaisia tapahtumia erityisesti tarvitaan. Rauhallisen tapahtuman turvana oli poliisisaattue ja synagogan ovella vartijat.
Maailmaa voi muuttaa kävelemällä, mutta sitä voi muuttaa myös kynällä ja musiikilla. Kynä on maailman diktatuureissa se, jonka käyttöä erityisesti pelätään ja rajoitetaan. Musiikissa on voimaa, joka voi heiluttaa jopa suomalaista hidasta lainsäädäntötyötä. Pertti Kurikan Nimipäivien voitto euroviisukarsinnassa vauhditti sitä, että eduskunta vihdoin hyväksyi vammaisten henkilöiden oikeuksia koskevan YK:n yleissopimuksen. Ennen kaikkea se nosti vammaisten itsetuntoa.
Kirjoittaja on Vantaan Laurin päätoimittaja.
pauli.juusela@evl.fi
Jaa tämä artikkeli: