Pääkirjoitus: Ei hyvältä näytä
Onko ihme, että meidän uskontoammekin syytetään kärsimysviikon ja pitkäperjantain painottamisesta?
Kansantaloudessa kynnetään jo seitsemättä laihaa vuotta eikä lihavammista ole tietoakaan. Valtio kierii tuskissaan budjetti- ja kestävyysvajeiden, kasvavan velkataakan, leikkureiden ja kiristysten suossa. Samalla rämeellä rämpivät omine sovelluksineen kunnat, seurakunnat, yritykset, perheet ja yksityiset ihmiset. Pimeältä näyttää eikä valon välähdyksiä juuri ole ilmassa.
Sotaa käydään ja terroritekoja tehdään siellä ja pelottavasti melkein täälläkin. Syyria, Irak, Libya, Jemen, Kongo, Ukraina, Pariisi, Kööpenhamina ja mitä niitä onkaan. Yhtäkkiä ties mistä syystä lentäjä ohjaa matkustajakoneen vuorenrinteeseen. Kotomaassakin perhesurmataan, joukkoraiskataan, pidetään ihmistä vuosikausia orjan asemassa ja ajetaan tahallaan suojatiellä kulkevan lapsen päälle.
Ilmastonmuutos lämmittää muuttaen elinolosuhteita suurimmassa osassa maailmaa huonompaan suuntaan. Mutta sitten Grönlannissa ja napa-alueella jää sulaa sitä tahtia, että Golf-virta hyytyy ja elämmekin täällä kohta jääkaapissa. No ainakin sinilevälautat Itämerellä ovat ensi kesänä entistä rehevämmät viimesyksyisen suolapulssin myötä.
Ihmissuhteet repeilevät, on perheväkivaltaa ja päihdeongelmia. Lastensuojelu tikahtuu työtaakkansa alle, vanhuksista ei jakseta pitää huolta ihmisarvoisella tavalla. Onnettomuudet, sairaus, vammat ja vanheneminen horjuttavat yksilöllistä turvallisuutta. Onko ihme, että meidän uskontoammekin syytetään kärsimysviikon ja pitkäperjantain painottamisesta?
Kysymys kuuluukin, ovatko pitkäperjantain ja pääsiäisen kertomus ja tapahtumat heijastus ihmisen elämästä ja maailman todellisuudesta vai toistaako ihmisen elämä ja maailman todellisuus kerran toisensa jälkeen tuhansin muunnelmin sitä suurta kertomusta, joka näyteltiin Jerusalemissa parituhatta vuotta sitten.
Se kertomus ei muuten päättynyt piinaviikkoon, ei ristiinnaulitsemiseen eikä haudalle. Se kertomus jatkui pääsiäisaamuun, haudan suulta vieritettyyn kiveen, tyhjään hautaan, jälleennäkemiseen, voittoon, iloon, rohkeuteen ja yhä jatkuvaan uskoon parempaan maailmaan ja tulevaisuuteen. Siinä kertomuksessa ei jämähdetty pimeyden keskelle, vaan kuljetaan yhä kohti valoa.
Näyttää hyvältä.
Kirjoittaja on Kirkko ja kaupunki -lehden päätoimittaja.
seppo.simola@evl.fi
Jaa tämä artikkeli: