Pääkirjoitus: Eri mieltä
Piispat antoivat teesinsä kirkon ykseydestä. Niihin on helppo yhtyä ja siksi niitä pitää kritisoida. Piispojen arvolle ei sovi kovasti revitellä. Siksi on vaara, että heidän kannanottonsa ovat hurskain sanakääntein lausuttuja ympäripyöreyksiä. Niin kävi myös piispojen teeseille ykseydestä. Mutta kun niistä tiristää ytimen ja kääntää sen selkokielelle, löytyy jotain oleellista.
Piispojen teesien ydin on lauseissa: Yhteyden uhkana eivät ole erimielisyydet vaan kyvyttömyys tulla niiden kanssa toimeen ja Yhteys edellyttää tosiasioiden tunnustamista ja tahtoa dialogiin. Suomeksi tämä on: Kirkossa on lupa riidellä rapsakastikin, kunhan kunnioittaa toista ja antaa hänelle oikeuden lausua tyhmänkin mielipiteensä. Asiat eivät etene, jos erimielisyydet lakaistaan maton alle.
Kirkko ei ole, eikä ole koskaan ollutkaan, mikään kaikista asioista yksimielisten ja kaikessa yhtä pitävien joukko. Se on inhimillinen yhteisö kaikessa raadollisuudessaan. Kirkossa on erilaisia näkemyksiä, toiveita ja pyrkimyksiä, vallan- ja kunnianhimoa ynnä muuta. Se voi palvella tämän päivän ihmistä vain olemalla avoin ja rehellinen, toimimalla reilusti myös erimielisenä yhteisönä pikemminkin etsien totuutta kuin väittämällä sen omistavansa.
Kaikissa yhteisöissä mennään eteenpäin vain tuomalla esiin uuteen tietoon perustuvia raikkaita näkökulmia. Niin voidaan joskus hylätä aikansa elänyt ja tunkkainen. Kirkollisessa keskustelussa kuten muuallakin langetaan usein ajatukseen, että totuus löytyy ääripäiden keskeltä. Ei löydy.
Jotkut väittivät muinoin, että maa on litteä. Toisilla oli uuteen tietoon nojaten usko, että se on pallo. Totuus ei löytynyt puolivälistä, siitä, että maa on soikea. Kyllä se on pallo.
Raamattukäsitys on kirkossa vähän tällainen litteän ja pyöreän maan kaltainen kysymys. Jotkut pitävät sitkeästi kiinni siitä, että Raamattu on jollakin tapaa Jumalan suoraan kirjoittamaa tekstiä. Siksi joidenkin siinä olevien lauseiden perusteella tehdään yksioikoisia johtopäätöksiä tämän päivän keskusteluihin. Saahan sellaisiakin mielipiteitä olla ja lausua. Kyllä Raamattu silti on läpeensä ihmisten kirjoittama kirja siitä, miten he ovat Jumalaa kuulleet, nähneet ja kokeneet. Juuri sellaisena se on hyvin arvokas kirja myös tämän päivän ihmisille. Vai onko joku eri mieltä?
Kirjoittaja on Kirkko ja kaupunki -lehden päätoimittaja.
seppo.simola@evl.fi
Jaa tämä artikkeli: