Pääkirjoitus: Haastettu kirkko
Kirkon nelivuotiskertomuksen otsikko Haastettu kirkko kuvaa hyvin tilannetta, jossa kirkko on. Laskevien tilastojen ei pidä merkitä toivottomuuteen vajoamista, vaan niistä pitää oppia.
Vuosina 2008–2011 kirkon jäsenmäärä laski 3,8 prosenttia. Kirkollisista toimituksista erityisesti häät menettivät suosiotaan. Jumalanpalvelusten kävijätilastot osoittavat laskevaa käyrää. Suomalaisten jumalausko on vähentynyt ja oppikysymyksiin suhtaudutaan kriittisesti. Ateistien määrä on kasvanut.
Suurin osa suomalaisista kuuluu uskonnollisesti maltillisiin eli ei ota jyrkkää kantaa asioihin. Enemmistö pitää itseään kristittynä ja luterilaisena.
Henkisenä itseään pitää puolet, hengellisenä kolmannes. Uskonnollinen etsintä ei siis ole kadonnut, vaan muuttanut muotoaan. Kyse on siitä, osaako kirkko vastata kysyntään, jossa uskonnollista elämää sovitetaan yhteen modernin ajan arvojen ja tietojen kanssa.
Kirkosta eroamisen korkein piikki oli syksyllä 2010, jolloin esitettiin Ajankohtaisen kakkosen homoilta. Sen jälkeen erotilastot ovat kääntyneet selvään laskuun ja liittyminen kasvanut. Voi olla, että suurin eropaine on jo purkautunut, mutta itsestään selvää kirkon jäsenyys ei enää ole.
Taustalla on modernisaatioon liittyvä arvomurros: ihmiset haluavat olla omaehtoisia ja valita, mihin sitoutuvat. Kirkolle arvojen ja elämäntapojen pirstaleisuus merkitsee haastetta toimia niin, että sen sanomalla ja työllä on merkitystä erilaisille ihmisille erilaisissa elämäntilanteissa. Mutta ei kirkko olisi olemassa, jos se ei olisi ennenkin kyennyt uusiutumaan.
Ihmiset odottavat luterilaiselta kirkolta yhä monenlaisia asioita, mutta listan kärjessä on hyvän tekeminen. Suomalaiset kuuluvat kirkkoon, koska he haluavat, että kirkko auttaa apua tarvitsevia, puolustaa köyhiä ja syrjäytyneitä ja pitää esillä lähimmäisenrakkautta. Siis elää, kuten uskoo.
Sairaalapappien käymien sielunhoidollisten keskustelujen määrä on kasvanut. Elämän vaikeina hetkinä kirkkoa kaivataan. Pyhäinpäivänä monet kynttilät syttyvät kaipuusta siihen, että kaikki ei pääty tähän.
Kirkko ei saa kuitenkaan tyytyä olemaan vain surun ja kärsimyksen paikka. Evankeliumilla on annettavaa myös iloon ja arkeen.
Kirjoittaja on Vantaan Laurin päätoimittaja.
pauli.juusela@evl.fi
Jaa tämä artikkeli: