Pääkirjoitus: Helsinki on toista maata

Kulttuurieliitti ja hipsteriväki on maakuntien syvien sarkojen todellisuudesta yhtä kaukana kuin itä on lännestä.

• 24.04.2015 14:45
• Seppo Simola

Eduskuntavaalien jälkeen on puhuttu helsinkiläisten elävän jonkinlaisessa punavihreässä kuplassa. Omassa arvoliberaalissa maailmassaan leijuva kulttuurieliitti ja hipsteriväki on maakuntien syvien sarkojen todellisuudesta yhtä kaukana kuin itä on lännestä. Poliittinen punavihreys on ehkä liioiteltua, kun Kokoomus on täällä edelleen suurin puolue. Arvokysymyksissä ero on kuitenkin ilmeinen.

Äänestyskäyttäytymisen lisäksi monet muut tutkimukset ja selvitykset osoittavat helsinkiläisen ajattelu- ja elämäntavan poikkeavan muusta maasta. Keskimäärin ihmisten suhtautuminen arvoihin on erilaista jo muualla pääkaupunkiseudulla.

Helsinki on erityisesti nuorten aikuisten ja suuren maahanmuuttajavähemmistön kaupunki. Tänne muutetaan paljon ympäri maata ja maailmaa opiskelemaan ja tekemään työtä. Se tekee Helsingistä erilaisten ajatusten, elämäntapojen ja kulttuurien sekametelisopan tai sulatusuunin. Erilaisuuden sietäminen ja näkeminen voimavarana on täällä elinehto ja eteenpäin menemisen moottori. Tästä nousee arvoliberalismi.

Jännittävällä tavalla helsinkiläinen arvoliberalismi näkyy myös kirkollisessa päätöksenteossa. Kouriintuntuvasti se ilmenee suhtautumisessa kirkollisiin järjestöihin. Toisin kuin muualla maassa, jopa naapureissa Espoossa ja Vantaalla, helsinkiläisten kirkkovaltuutettujen enemmistö ei näytä olevan valmis myöntämään avustuksia järjestöille, jotka eivät hyväksy äpöttelyittä naisia pappisvirkaan tai puolusta varauksetta sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksia.

Helsinkiläisiä eivät oikein vakuuta järjestöjen kirkon kanssa tekemät sopimukset tai vakuutukset, etteivät harjoita syrjintää, kun ne omissa ohjelmissaan ja opetuksessaan sekä toiminnassaan puhuvat toista. Kirkkovaltuutetut pitävät myös lähetystyön pirstoutumista useiden eri järjestöjen toiminnaksi voimavarojen tuhlaamisena.

Varmaa on, että helsinkiläiset saavat taas maakunnista ja herätysliikeväeltä täyslaidallisen kirkkopolitikoinnista lähetystyön kustannuksella. Kansainvälistä apua ja lähetystyötä sen tärkeänä muotona helsinkiläiset kuitenkin kannattavat. Sen sijaan täältä tulee jyrkkä ei kaikelle syrjinnälle ja ihmisten eriarvoiselle kohtelulle.

Kirjoittaja on Kirkko ja kaupunki -lehden päätoimittaja.
seppo.simola@evl.fi