Pääkirjoitus: Hyvää pöhinää
Synkän maailman keskellä on merkkejä myös mukavasta pöhinästä.
Sotaa, terroritekoja, pakolaisvirtaa, raiskauksia, törkeyksiä sosiaalisessa mediassa, leikkauksia, irtisanomisia, työttömyyttä, supistuksia, sopeutuksia, riitoja, ahdistusta, masennusta. Maailma näyttää olevan monin tavoin ruvella ja ratkeamassa liitoksistaan.
Moni kaipaa näinä vaikeina, synkkinä ja pimeinä aikoina hyviä uutisia nostattamaan mieltä kaikkien maailman ongelmien keskellä. Käyköön pienestä hyvästä uutisesta se mukava pöhinä, jota Viikin kirkolla on viikoittaisten ruokailujen ympärillä. Se on toki vain esimerkki siitä, että seurakunnissakin syntyy mukavia uusia virityksiä, kun ihmiset itse ryhtyvät hommiin luodakseen uudenlaista yhteisöllisyyttä. Nimensä mukaisesti seurakunta voi olla paikka ja yhteisö, josta löytää seuraa.
Kelpo kirkon jäseneltä ei tietenkään edellytetä, että hän jaksaa ja ehtii tai voi touhuta seurakunnassa jotakin. Suurin osa meikäläisistä on ja pysyy kirkon jäseninä siksi, että haluaa tukea sitä, mitä kirkossa tehdään esimerkiksi lasten, nuorten ja heikoilla olevien hyväksi. Ilahduttavan monet ovat myös tästä tai jostain muusta syystä löytäneet tiensä uudelleen kirkon jäseniksi.
Kuva kirkosta on monen silmissä viime vuosina pehmennyt. Se ei enää näyttäydy pelkästään tummiin pukeutuneena isomahaisena ja tiukkapipoisena sormeaan heristävänä rovastina tai lukkarina. Se näyttäytyy myös huolehtivina päiväkerhotäteinä, letkeinä nuorisonohjaajina, ymmärtävinä diakonissoina ja yhä enemmän myös lähimmäisistä vastuuta vapaaehtoisesti kantavina rivikristittyinä.
Niin paljon kuin turvapaikanhakijoiden tulva on maassamme ja koko Euroopassa aiheuttanut kielteisiä tunteita ja ongelmia, se on saanut aikaan myös isosti hyvää. Se on osoittanut, kuinka paljon ihmisistä löytyy myös auttamisen halua, kykyä tarttua toimeen ja avointa sydäntä. Kirkko on osaltaan toiminut tämän kanavana.
Kirkko ei ole niitä notkeimpia yhteisöjä. Mutta ei se kyllä ihan toivotonkaan ole. Usein sen holvistoissa leijuu synkkä jumalisuus, mutta tänä päivänä ja toivottavasti tulevaisuudessa yhä useammin kirkossa liikkuu myös avara ja nipottamaton henki, joka on arvelematta hyvän puolella, joka tukee silloin, kun tarvitaan ja joka sallii ja hyväksyy inhimillisen erilaisuuden. Ai mikä pöhinä siitä voikaan syntyä.
Jaa tämä artikkeli: