Pääkirjoitus: Kallis kappeli
Kampin kappelin rakentaminen maksoi aikanaan yli kahdeksan miljoonaa euroa. Alkuperäinen kustannusarvio oli alle puolet lopullisesta suolaisesta hinnasta. Kallista rakennushanketta arvosteltiin tuolloin ja arvostellaan yhä.
Näyttää siltä, että vuonna 2005 valmistunut Viikin kirkko jää viimeiseksi Helsinkiin rakennetuksi varsinaiseksi kirkoksi vuosikymmenten ajaksi. Kampin kappelin lisäksi muita näyttäviä kirkollisia rakennuksia ei tuon jälkeen ole rakennettu eikä rakennettane pitkiin aikoihin. Näyttävät ja kalliit rakennushankkeet eivät ole kirkon elämän ja toiminnan keihäänkärki näköpiirissä olevassa tulevaisuudessa.
Hinnastaan huolimatta Kampin kappeli kannatti ehkä silti rakentaa. Siellä on käynyt kahdessa vuodessa reilusti yli puoli miljoonaa ihmistä. Huima määrä. Puhdasta aritmetiikkaa käyttäen kappelin hinta näyttäytyy toisella tapaa. Tähän mennessä käynti on rakennuskustannuksina maksanut vajaat 15 euroa. Vuosien kuluessa hinta kävijää kohti halpenee yhä. Kappelia käytetään vuosikymmeniä.
Puhdasta laskuoppia tärkeämpää toki on, mitä kappelissa on tapahtunut. Ainutlaatuisella kirkon ja kaupungin yhteistyöllä on autettu tuhansia ihmisiä elämässä eteenpäin. Kuka osaa laskea paremmalle raiteelle saatetun elämän tai sielun solmujen aukaisemisen hinnan? Kuka määrittää satojen tuhansien hiljaisten hetkien tai esteettisten elämysten arvon?
Ei kirkko eikä kaupunki ole itseään tai toisiaan varten. Ne ovat kumpikin ihmistä varten. Tärkeitä eivät ole organisaatiot tai rakennukset, vaan se, että ihmistä autetaan. Autetaan ensinnäkin kestämään elämää ja toisekseen tuntemaan se elämisen arvoiseksi ja mielekkääksi.
Kaupunki, kirkko ja monet kaupunkilaisten järjestöt työskentelevät samojen ihmisten hyväksi. Yhteistyöllä saadaan usein enemmän aikaan kuin yksin puurtaen. Monilla on ennakkoluuloja kirkon kanssa tehtävää yhteistyötä kohtaan. Ne kannattaisi voittaa. Kirkko ei tee työtä ketunhäntä kainalossa käännyttääkseen ihmisiä vaan ajatellen heidän kokonaisvaltaista auttamistaan. Kampin kappeli on hyvä esimerkki. Siellä ei saarnata. Siellä annetaan ihmisten olla ja tarvittaessa kuunnellaan heitä.
Kirjoittaja on Kirkko ja kaupunki -lehden päätoimittaja.
seppo.simola@evl.fi
Jaa tämä artikkeli: