Pääkirjoitus: Kari Mäkinen
Arvoisa arkkipiispa Mäkinen, kurssitoverini Kari.
Olen iloinen, että juuri Sinä olet nyt arkkipiispamme, piispakuntamme primus inter pares, ensimmäinen vertaistensa joukossa. Olet kapteeni, jollaista kirkkolaivamme peräsimessä tarvitaan tässä myrskyisässä ajassa. Ihailen tyyneyttäsi, jolla otat vastaan päällesi lentävät tyrskyt. Toivon ja rukoilen Sinulle voimia tuleviin koitoksiin.
Olen monessa yhteydessä sanonut, suoraan Sinullekin, ettet ole mikään karismaattinen kansanvillitsijä. Retoriikassasi ei ole paljon paatosta, mutta sitäkin enemmän eetosta ja logosta. Et vetoa ihmisiin tunnepohjaisilla tehokeinoilla, vaan punnituilla ajatuksilla sekä asemasi, toimintasi ja persoonasi tuomalla arvovallalla.
Edustat sellaista avarampaa kristinuskon tulkintaa, jota ajassamme tarvitaan. Pysyt tiukasti kiinni siinä, mikä on uskomme korvaamaton perusta. Samalla Sinulla on kykyä arvioida asioita uudelleen, kun tietomme ja käsityksemme maailmasta muuttuvat. Sinun johtamassasi kirkossa on helppo hengittää, on lupa ajatella ja puhua monella tavalla ja monella äänellä.
Näyttää siltä, että piispakuntamme jakaantuu kahtia. On uudistushenkisempiä piispoja ja sitten tiukemmin vanhassa pysytteleviä. Ensimmäisiin lukeutuvat ohellasi Askola, Vikström ja Kalliala. Jälkimmäisiä ovat Häkkinen, Repo, Peura, Jolkkonen ja Salmi. Luomasta ei oikein tiedä, mihin hän päänsä kallistaa. Kiinnostavaa olisi nähdä, miten te keskenänne puhutte, kun julkisuus ei ole läsnä.
On hienoa, että piispat voivat julkisuudessa esittää keskenään erilaisia näkemyksiä. Se riisuu sitä harhaa, että kirkko olisi joku yksimielisten tai samaa levyä pyörittävien ihmisten yhteisö. Asioista, joista ollaan eri mieltä, täytyy voida keskustella, muuten ei mikään muutu. Jos kaikkien pitäisi toistaa vain ”kirkon virallista kantaa”, ei mitään edistystä tapahtuisi. Joskus on uudelleen arvioimisen aika.
Murrosvaiheissa yhteiskunta ja kirkko tarvitsevat arvojohtajia. Viimeaikaisella toiminnallasi olet osoittanut olevasi tämän tehtävän mittainen. Aina ei voi kulkea vain myötätuuleen vaan on luovittava vastaiseen. Tällöin saa myös kaikenlaisia roiskeita kasvoilleen. Voimia niiden vastaanottamiseen ja iloa työhösi.
Kirjoittaja on Kirkko ja kaupunki -lehden päätoimittaja.
seppo.simola@evl.fi
Jaa tämä artikkeli: