Pääkirjoitus: Kiireettä hautaan

Pääkirjoitus: Kiireettä hautaan

Kuoleman jälkeen ei pitäisi olla kiire mihinkään. Moni tuhlaa elämänsä tilaisuuden toimittaessaan omaisensa helpolla ja hätäisesti hautaan.

Ihmisen kuoltua ei luulisi enää olevan kiire mihinkään. Mutta annas olla, hautausmaalla ja siunauskappelissa voi olla tungosta ja kiireen tuntu saattaa hiipiä jäähyväisten jättöön. Ongelma syntyy siitä, että niin monet haluavat omaisensa siunauksen tai uurnanlaskun samoihin aikoihin. Suosittuina ajankohtina, erityisesti lauantaisin, hautausmaiden kappelien kysyntä ylittää tarjonnan.

Yksi yksinkertainen ratkaisu on järjestää siunaustilaisuus kotikirkossa. Kirkot ovat käytettävissä myös tähän tarkoitukseen. Niiden seurakuntasaleissa voidaan järjestää myös muistotilaisuus samalla kertaa ilman turhia siirtymisiä. Erityisen hyvin tämä käy, kun vainajaa ei saateta heti siunauksen jälkeen hautaan, kuten uurnahautauksissa, jollaisia helsinkiläisten hautauksista on suurin osa.

 

Hautauskulttuuri on ohentunut. Yhä useammin siunaustilaisuudet järjestetään vain ihan lähimpien kesken. Tämä on sääli, sillä monesti laajemmallekin piirille tekisi hyvää saada jättää jäähyväiset ihmiselle, joka on ollut heille jollain tapaa merkittävä. Pysähtyminen elämän ja kuoleman kysymysten ääreen ja täältä poistuneen tutun ihmisen muisteleminen antaa kyllä elämiseen syvyyttä.
 

Kiireettömästi pysähtyvä voi nähdä hautausmaalla kuoleman väistämättömyyden ja elämän rajallisuuden, mutta samalla tuntea elämän äärettömän arvon ja kristillisen toivon."
 

Hautauskulttuurin ohentumista on myös se, että asiasta halutaan selvitä mahdollisimman helpolla ja annetaan kaiken hoitaminen hautaustoimiston huoleksi. Nämä tekevät kyllä kunniallista työtä, mutta joidenkin asioiden hoitaminen itse tekisi silti hyvää. Monista asioista olisi hyvä keskustella ja sopia suoraan seurakunnan kanssa eikä tyytyä toimiston valmiiksi tarjoamiin ratkaisuihin.

 

Jos meidän täytyy läheisemmekin saattaa nopeasti ja helposti hautaan, voi kysyä, mihin meillä ylipäänsä elämässä on kiire. Milloin meillä on aikaa pysähtyä ja rauhoittua? Silloinko vasta, kun itse pääsemme haudan lepoon?

Hautaaminen ja hautausmaat yleensäkin ovat oivia paikkoja tutkailla elämää. Vaikka hautausmaat ovat vainajia varten, ne palvelevat ennen muuta eläviä. Ne ovat hyvin hoidettuja puistoja, hiljaisia keitaita kaupungin sykkeen keskellä. Ne ovat täynnä elämää, täynnä historiaa, täynnä ajatuksia, täynnä tunteita. Kiireettömästi pysähtyvä voi nähdä hautausmaalla kuoleman väistämättömyyden ja elämän rajallisuuden, mutta samalla tuntea elämän äärettömän arvon ja kristillisen toivon.

Jaa tämä artikkeli: