Pääkirjoitus: Koskaan et muuttua saa
Uuden kirkolliskokouksen kokoonpano ei ennakoi mitään suurta muutosta.
Kirkon uudistaminen ja muuttaminen on sitkasta. Ainakin virallisen kokonaiskirkon, jonka päätöksentekojärjestelmä on rakennettu palvelemaan jatkuvuutta. Kirkolliskokouksen, kirkon parlamentin, koostumus ja valintatapa takaavat, ettei suuria heilahduksia tapahdu. Isojen asioiden pysyvyys on varmistettu vielä säännöllä muutoksen edellyttämästä suuresta määräenemmistöstä.
Papistolla on kirkolliskokouksessa vankka asema. Valituista edustajista kolmasosa on pappien keskuudestaan valitsemia. Lisäksi piispat ovat virkansa puolesta itseoikeutettuja täysivaltaisia jäseniä. Näin ollen pappeja on kirkolliskokouksessa reilut 40 prosenttia.
Papiston kiintiö kylläkin käytännössä takaa sen, ettei kirkolliskokouksen enemmistö ole pappeja. He nimittäin todennäköisesti olisivat avoimessa vaalissa sellaisia kellokkaita, jotka tulisivat järjestään valituiksi ohi varsinaisten seurakuntalaisten edustajien. Kiintiötä voitaisiin toki pienentää, mutta papisto pystyisi yksinkin torppaamaan tällaisen hankkeen määräenemmistösääntöjen vuoksi.
Aatteellisesti kirkolliskokous ei kylläkään jakaannu linjalla papisto–maallikot. Ennemmin voidaan puhua maantieteellisistä jakolinjoista tai kuluneita ja ontuvia termejä käyttäen konservatiiveista ja liberaaleista. Tällöin linjat käyvät papiston, maallikoiden ja myös piispojen ryhmien sisällä. Monessa tapauksessa papit ja jopa piispat ovat liberaalimpia tai radikaalimpia kuin maallikot konsanaan.
Juuri valitun kirkolliskokouksen kokoonpano näyttää siltä, ettei mitään suurta ja uutta ole odotettavissa. Järisyttävää vyöryä aatteellisesti suuntaan tai toiseen ei tapahtunut. Lisäksi vaalitavan epämääräisyyden vuoksi ehdokasasettelussa taktikoimalla ja ääniä keskittämällä esimerkiksi hyvinkin konservatiivisia ehdokkaita saattaa tulla valituksi yleiskirkolliselta tolkun ihmisten listalta.
Kokonaiskirkon paikalleen jämähtäneisyyden rinnalla kulkevat kuitenkin moninaiset raikkaat uudistavat virtaukset ja viritykset. Nykymaailmassa yhdellä piispan some-postauksella voi olla isompi merkitys kuin kirkon virallisilla kannoilla tykkänään. Kirkon rakenteellinen epämääräisyys takaa sen, että sisään mahtuu monenlaista tuulahdusta. Se on elämän merkki ja pitää hengissä toivoa muutoksista.
Kirjoittaja on Kirkko ja kaupunki -lehden päätoimittaja.
seppo.simola@evl.fi
Jaa tämä artikkeli: