Pääkirjoitus: Kulttuurikaupunki
Guggenheim-museon rakentaminen tulee taas päätettäväksi. Se voi olla osa Helsingin luomista todelliseksi kulttuurikaupungiksi.
Helsingin kaupungin päättäjien pöydille putoaa taas kysymys mahdollisesta Guggenheim-museon rakentamisesta. Toivottavasti päätös perustuu riittävän järkevään ja viileään arvioon hankkeen hyödyistä ja merkityksestä kaupungin asukkaille. Erilaisiin populistisiin ja tunneperäisiin syihin vedoten hanke on helppo tyrmätä. Toivottavasti niin ei kuitenkaan käy.
Päätöksen pitäisi perustua siihen, tuoko museo kaupunkiin ja kaupunkilaisille enemmän kuin vie. Yksi näkökulma on puhtaasti taloudellinen. Sijoitus on tietysti melkoinen. On silti mahdollista, että museo maksaisi itsensä takaisin, jos se toisi runsaasti uusia turisteja, mikä tietäisi työpaikkoja, hyvinvointia ja verotuloja. Sitä, tapahtuuko näin todella, voidaan vain arvailla.
Toinen näkökulma museoon on helsinkiläisten elämisen laatu. Toisiko tällainen hanke sellaista, mitä ilman kaupunkilaiset muuten jäävät? Turha kai kuvitella, että vastaavia panostuksia tehtäisiin johonkin muuhun kulttuurihankkeeseen. Arkkitehtuurin, kuvataiteen ja muun kulttuurin vaikutus ihmisen henkiseen hyvinvointiin on ilmeinen. Sen taloudellista tai muuta arvoa tosin on vaikea laskea numeroin.
Kirkonmiehelle tulee etsimättä mieleen hieman Guggenheim-keskustelun tapainen vääntö muutaman vuosikymmenen takaa. Temppeliaukion kirkkoa pidettiin aikoinaan kalliina ja turhana hankkeena. Nyt se on yksi suurimmista matkailun vetonauloista Helsingissä ja samalla ylevöittää kaupunkilaisten elämää tarjoamalla hienot puitteet muun muassa lukuisille konserteille.
Monelta jää ehkä huomaamatta, millainen kulttuurin tuottaja ja tukija kirkko on ja mitä se on suomalaiseen kulttuuriin vuosisatojen saatossa tuonut. Pelkästään se luterilaisen uskonpuhdistuksen ajatus, että kansan on saatava lukea Raamattua omalla kielellään, on ollut luomassa kirjakieltämme ja kirjallisuuttamme. Muun muassa arkkitehtuuriin ja musiikkiin kirkko on tuonut ja yhä tuo merkittävän panoksen.
Puolet vuodesta kylmän ja pimeän keskellä kärvistelevällä pääkaupungilla ei maailman mittakaavassa ole luontaisia vetovoimatekijöitä. Monipuolinen ja rikas kulttuurielämä voi sitä kuitenkin olla. Helsingin luominen todelliseksi kulttuurikaupungiksi on meidän itsemme yhdessä tehtävä.
Seppo Simola
seppo.simola@evl.fi
Kirjoittaja on Kirkko ja kaupungin päätoimittaja.
Jaa tämä artikkeli: