Pääkirjoitus: Kuntapommi
Kuntien määrä vähenee lähivuosina, se on selvää. Mutta Suomen Kuvalehden 13.1. julkistama kuntakartta — joka valtiovarainministeriön mukaan ei ole kuntauudistusta valmistelevan työryhmän lopullinen esitys — on tässä vaiheessa epätodennäköinen lopputulos. Niin paljon vastustusta hanke ja tyyli, jolla sitä on ajettu, on herättänyt.
Kuntakartan vuotaminen julkisuuteen presidentinvaalien alla on politiikkaa samoin kuin hallituksen alkuperäinen päätös siirtää kartan julkaisu vaalien jälkeen. Kun seuraavaksi on edessä kuntavaalit, herää kysymys, riittääkö hallituksen tahdonvoima uudistuksen ajamiseen. Kuntien määrän radikaali vähentäminen vaatisi pakkoliitoksia, mutta niihin ei Suomen Kuvalehden mukaan ole puolueissa suurta halua. Maakunnissa uudistus herättää vastarintaa eikä myöskään pääkaupunkiseudulla taida olla riittävästi poliittista tukea siihen, että Helsinki, Espoo, Vantaa ja Kauniainen noin vain yhdistettäisiin.
Kuntauudistuksen tarvetta on perusteltu muun muassa väestön huoltosuhteella. Se on fakta, joka pitää ottaa vakavasti. Väestö ikääntyy, suhteessa pienempi joukko työssäkäyviä huolehtii muista ja sekä rahasta että hoitohenkilökunnasta tulee pulaa. Tarvitaan kevyempää hallintoa ja voimavarojen keskittämistä varsinaiseen työhön. Mutta onko kuntauudistus ratkaisu kaikkiin ongelmiin vai luoko se tukun uusia? Jaetaanko palvelut uusissa suurkunnissa tasapuolisesti kaikille vai jäävätkö syrjäseudut ilman? Miten käy demokratian? Kuka saa vallan? Ovatko suuret yksiköt aina tehokkaita?
Entä jos kuntauudistuksen sijaan tai sen kanssa mietitäänkin uudestaan kuntien ja valtion työnjako? Mitkä sosiaali- ja terveyspalvelut kannattaa toteuttaa perustasolla eli kunnissa ja mitkä kannattaa siirtää Kelalle tai suuriin sairaanhoidon yksiköihin?
Pääkaupunkiseudulla voitaisiin saada nykyistä enemmän aikaan myös alueen kuntien käytännön yhteistyötä kehittämällä. Kuntarajat pitäisi kansalaisten palvelujen kannalta hioa mahdollisimman huomaamattomiksi, vaikka omien kuntien edut säilytettäisiinkin. Yhteistyö on voimaa myös seurakuntapuolella ja sitä kannattaa harrastaa siellä, missä säästää kustannuksia ja parantaa seurakuntalaisten palveluja.
Kirjoittaja on Vantaan Laurin päätoimittaja.
pauli.juusela@evl.fi
Jaa tämä artikkeli: