Pääkirjoitus: Lennokkeja ja hyviä tyyppejä
Seurakunnan poikakerho oli kotikylässäni paikka, jossa pääsi kokeilemaan uusia juttuja kaveriporukassa. Vieläkin muistan, miten hienoa oli askarrella lennokki balsapuusta. Lentopallosta en ollut niin innostunut, mutta nuorisotyönohjaaja jäi mieleen hauskana tyyppinä ja turvallisena aikuisena.
Seuraava muistikuva on nuortentoiminnasta. Rippileirillä yövyttiin teltoissa. Oppitunnit pidettiin sisällä ja ne tuntuivat pitkiltä. En muista, oliko silloin isosia, ei ainakaan yhtä vahvassa roolissa kuin nykyisin. Hengellisiä kysymyksiäkin pohdin, vaikka pääroolissa olivat uiminen, leirinuotio, iltaohjelmat ja tyttö, johon ihastuin.
Rippikoulusta on tullut kirkon nuorisotyön menestystarina, jota muualla maailmassa kadehditaan. Isostoiminta on mainio jatko sille: Vantaalla isoskoulutukseen osallistui viime vuonna 709 nuorta.
Nuorteniltojakin yhä pidetään. Esimerkiksi Hakunilassa jengi-iltaan osallistuu perjantaisin yli 50 nuorta. Meininki on rentoa ja vastuussa ovat nuoret itse.
Toisin kuin kotikylässäni, nuorilla on nykyisin paljon vaihtoehtoja. Siksi on tärkeää, että seurakunnan nuorisotyö etsii myös uudenlaisia tapoja tavoittaa nuoria. Vantaankosken seurakunnan nuorisotyön oma Facebook-hahmo Alfred Norsu on hauska esimerkki tästä.
Kirkon rahoista kolmannes käytetään lapsi- ja nuorisotyöhön. Kuten omassa lapsuudessani, seurakunnissa on tarjolla harrastusmahdollisuuksia, jotka ovat ilmaisia tai hyvin edullisia.
Esimerkiksi Korsossa on 7–14-vuotiaille kokki-, teatteri-, bändi-, salibandy-, pienoismalli-, temppu- ja shakkikerhot – ja Nikinmäessä näemmä poikakerho, jossa on ”hauskaa toimintaa sisällä ja ulkona”.
Kirjoittaja on Vantaan Laurin päätoimittaja.
pauli.juusela@evl.fi
Jaa tämä artikkeli: