Pääkirjoitus: Luopuminen kirpaisee
Helsingin seurakuntien viime vuoden tilinpäätös oli reilusti ylijäämäinen, mutta seurakunnat joutuvat silti vähentämään henkilöstöä ja luopumaan toimitiloista.
Helsingin seurakuntayhtymän viime vuoden tilinpäätös oli reilusti ylijäämäinen. Hyvää jäi viivan alle yli 14 miljoonaa euroa. Nyt jotkut kysyvät, miksi seurakunnissa tohotetaan säästöistä, vaikka tulos näyttää tällaiselta. Kysymys on hyvä ja varmaan aiheellinenkin.
Selitys on kuitenkin melko selvä ja yksinkertainen. Tulokseen vaikuttivat tulot, joita tulevaisuudessa ei enää ole. Yritykset maksoivat paljon veroja, vaikka taantuma on ollut kaikkien huulilla. Kirkko on tähän asti saanut siivun yhteisöveron tuotosta, siis viime vuonna erityisen suuren. Lisäksi saatiin roimia sijoitustuottoja muun muassa asuntojen myynnistä. Tulevaisuudessa kirkon yhteiskunnalle tuottamat palvelut korjataan muulla tavoin. Helsingin saama korvaus on selvästi, noin yhdeksän miljoonaa, pienempi kuin viimevuotinen osuus yhteisöverosta. Viime vuoden kaltaisia sijoitustuottoja ei liioin ole odotettavissa.
Säästöistä puhutaan ja niitä etsitään, koska seurakuntien pysyvien tulojen, kuten henkilöiden maksamien kirkollisverojen tuoton, arvioidaan hiljalleen vähenevän tai ainakin polkevan paikallaan. Menoja ei voi kauemmaksi katsoen olla enempää kuin tuloja. Vain Huittisten hullu mies syö enemmän kuin tienaa.
Seurakuntien menopuolella on vain kaksi ratkaisevan suurta kuluerää: kiinteistöt ja henkilöstö. Talous ei pitkällä aikavälillä pysy tasapainossa, ellei näistä kummastakin tingitä. Numeroilla on vielä kevyttä leikkiä, miinuksia on helppo piirtää. Kun tullaan todellisuuteen, siihen, että jostakin on todella luovuttava, alkaa kirpaista.
Seurakuntien päättäjien housuissa ei nyt ole kivaa. Ei voi tehdä vain helppoja ja mukavia päätöksiä. On tehtävä vaikeita ja ikäviä. Onneksi talous on kuitenkin sen verran hyvässä jamassa ja henkilöstörakenne sen kaltainen, että irtisanomisiin tuskin tarvitsee lähteä. Henkilöstön vähentäminen voidaan hyvin pitkälle tehdä niin sanottua luonnollista poistumaa hyödyntäen
Kiinteistöistä luopumisissa sen sijaan joudutaan tekemään kurjia päätöksiä. Jokainen seurakunnan paikka tahtoo olla jollekulle rakas. Niissä on kenties vietetty elämän hienoimpia aikoja tai kauneimpia hetkiä. Tiloista luopuminen merkitsee myös aina joillekuille tärkeiden toimintojen loppumista. Se harmittaa, jopa sattuu.
Kirjoittaja on Kirkko ja kaupunki -lehden päätoimittaja.
seppo.simola@evl.fi
Jaa tämä artikkeli: