Pääkirjoitus: Mieluummin seiniä kuin työntekijöitä

Kirkon tiloissa ei aina tarvita henkilökuntaa, jos niitä uskalletaan antaa seurakuntalaisten omaehtoiseen toimintaan.

• 04.05.2015 10:25
• Seppo Simola

Helsingin yhteinen kirkkovaltuusto keskusteli pari viikkoa sitten taloustilanteesta, joka edellyttää kulujen pienentämistä ja toimintakulttuurin muutosta. Keskustelussa kuultiin moni raikkaita ajatuksia ja uusia näkökulmia. Yksi sellainen oli, ettei kirkon ehkä pitäisikään vähentää niinkään tilojaan kuin työntekijäkuntaansa.

Tähän asti kirkollisissa supistamiskeskusteluissa on mantran lailla hoettu, että kiinteistöjä on liikaa ja niistä on luovuttava, kunhan voidaan pitää kiinni riittävästä henkilöstöstä. Asian voi siis nähdä toisinkin päin. Kirkon hienoissa tiloissa ei välttämättä aina tarvita henkilökuntaa, jos niitä uskalletaan antaa seurakuntalaisten omaehtoiseen toimintaan.

Suomen kirkossa on suuri työntekijäkunta, arviolta noin 20 000 henkeä. Se on siis aika iso työllistäjä. Toisin kuin luulisi, tästä joukosta vain pari tuhatta on pappeja. Suuri osa väestä on töissä muun muassa hautausmailla, toimistoissa, vahtimestareina ja niin edelleen. Paljon on myös muita kirkollisen työn ammattilaisia kuten kanttoreita sekä lapsi-, nuoriso- ja diakoniatyöntekijöitä.

Ihan yksinkertaisesti näiden ammattilaisten työtä ei noin vain korvata vapaaehtoistyöllä. Usein ihannoidaan joidenkin muiden maiden seurakuntia, joissa ei ole kuin yksi palkattu pappi ja kaikki muu tehdään vapaaehtoisvoimin. Tällöin kyllä helposti unohdetaan, ettei noiden kirkkojen toiminta ole esimerkiksi diakonian tai kasvatustyön osalta likikään niin laajaa kuin meillä.

Kirkon tilojen avaaminen seurakuntalaisten omaan toimintaan on silti hyvin kannatettava ajatus. On hyvä muistaa, että kirkon omaisuus, siis myös rakennukset, ovat viime kädessä kirkon jäsenten yhteistä omaisuutta. Elävään kaupunkikulttuuriin kuuluvat meillä nykyään kansalaisten omaehtoiset tapahtumat, kuten katukirpputorit ja ravintolapäivät. Miksei kirkon tiloja voisi tällaisissakin hyödyntää.

Seurakuntalaisten omatoimisuutta kirkoilla on toki jo nyt viljalti. Hyvänä esimerkkinä tästä on kaupunkiviljely Munkkivuoren kirkon pihalla. Lisää tällaista. Aina ei seurakunnan kokoontuminen kaipaa papin aamenta tai väkinäisesti päälle liimattua hartaushetkeä. Kirkossa pitäisi uskoa siihen, että Jeesus on läsnä, vaikkei hänen nimeään mainittaisikaan.

Kirjoittaja on Kirkko ja kaupunki -lehden päätoimittaja.
seppo.simola@evl.fi