Pääkirjoitus: Muutos
"Jumala suokoon minulle tyyneyttä hyväksyä ne asiat, joita en voi muuttaa, rohkeutta muuttaa niitä asioita, joita voin, ja viisautta erottaa nämä toisistaan.” Tämä AA-liikkeestä tuttu tyyneysrukous tulee usein mieleen, kun katsoo kirkon hallintoa. Muutos on usein kovin vitkas, ehkä vielä useammin mahdoton.
Toisaalta joskus muutos on häkellyttävän nopeaa. Kuka olisi vaikkapa kymmenen vuotta sitten uskonut, että Helsingissä ylintä kirkollista valtaa käyttävän päätöselimen, kirkkovaltuuston, puhetta johtaa entinen SKDL:n pääsihteeri ja Setan puheenjohtaja. Näin kuitenkin viime viikolla tapahtui, kun Jorma Hentilä ikäpuhemiehenä avasi uuden valtuuston toimikauden. Historian siivet havisivat.
Kauas on tultu ajoista, jolloin kirkko oli porvareiden ja valkoisen Suomen kirkko. Mielikuvia hallitsi Kari Suomalaisen kokoomushahmoa kuvaava kypäräpäinen pappi. Helsingin kirkon ”hallituksessakin”, yhteisessä kirkkoneuvostossa, kukkivat poliittisen sateenkaaren kaikki värit. Tulevissa eduskuntavaaleissa ehdolla on pappeja laitavasemmalta äärioikealle.
Toisaalta moni innokas kirkon päättäjäksi valittu ihmettelee silmät ymmyrkäisenä sitä byrokratian määrää ja päätöksenteon kankeutta, joka kirkossa vallitsee. Unelmien kirkko ei synnykään hetkessä, kun muutokset hautautuvat kirkkolain ja -järjestyksen, johto- ja ohjesääntöjen, virkamiesvalmistelun ja työryhmätyöskentelyjen viidakkoon.
Jotkut ihannoivat pienten uskonnollisten yhdyskuntien reipasta menoa, jota ei turha byrokratia rasita. Niissä esiintyy valitettavan usein kuitenkin myös epäterveitä piirteitä kuten johtajakulttia tai henkistä, hengellistä ja taloudellista painostusta. Kirkon julkisoikeudelliseen asemaan liittyvät avoimuus- ja oikeusperiaatteet, joiden hinta on usein hitaus, mutta jotka ovat myös tietynlainen turvallisuustekijä.
Toisaalta kirkossa on seinät leveällä ja katto korkealla. Aika vapaasti saa huseerata ja luoda uutta, jos vain ideoita ja rohkeutta riittää. Hallintokonettakin voidaan rasvata jouhevammaksi. Luottamuselinten todelliset vaikuttamismahdollisuudet paranevat esimerkiksi lisäämällä lähetekeskustelunomaista vapaamuotoista vuorovaikutusta varsinaisten kokousmuodollisuuksien rinnalle. Kirkko ei ehkä tule valmiiksi vielä tällä valtuustokaudella. Askel lähemmäksi on kuitenkin lupa ottaa.
Kirjoittaja on Kirkko ja kaupunki -lehden päätoimittaja.
seppo.simola@evl.fi
Jaa tämä artikkeli: