Pääkirjoitus: Myötätuntoon viritettyjä
Viime aikoina olen miettinyt paljon Anne Birgitta Pessin haastattelua Helsingin Sanomissa. Pessi totesi, että ihminen kykenee sekä hirvittäviin tekoihin että pyyteettömään auttamiseen. Hänen mukaansa molemmat vaihtoehdot ovat meille aitoja mahdollisuuksia, mutta lajina olemme virittyneet myötätuntoon.
Mietin sitä, kumpi näistä on nyt vahvemmalla. Kun katsoo uutisia, tuntuu siltä, että ihmisen perussynnit eli oikeassa olemisen pakko, vallanhimo, ahneus ja muukalaisviha ovat voimissaan. Valtiot vain pukevat ”me ensin” -asenteensa milloin geopolitiikkaan, milloin omien kansalaistensa suojeluun. Ääri-islamilaisten järjestöjen julmuus on viedä kokonaan uskon ihmisyyteen.
Politiikassa ja talouselämässä näkyy usein ilmiöitä, joissa asettuminen toisen asemaan loistaa poissaolollaan. Oman edun ajaminen puetaan tekopyhyyden kaapuun: ”pakolaisia pitää auttaa lähialueilla” – no nehän nytkin kantavat suurimman vastuun maailman kärsimyksestä. Viihteessä ja netissä ilo toisen epäonnistumisesta on usein suurinta iloa.
Mutta ehkä tuo Pessin näkemys sittenkin pitää paikkansa. Empatian kyky on ihmisille tyypillinen ominaisuus, jota useimmat meistä käyttävät joka päivä lähipiirissään ja iso osa myös vapaaehtoistyössä tai ammatissaan. Useimmilta yritysjohtajilta sitä löytyy, ja poliitikot eivät yleensä ole lähteneet politiikkaan ajaakseen vain omaa etuaan.
Kykyä myötätuntoon, asettumista toisen asemaan, sen miettimistä, miltä itse tuntuisi, jos olisi samassa tilanteessa, tarvitaan kuitenkin lisää. Sillä juuri sitä, myötätuntoa ja sen muuttamista aktiiviseksi toiminnaksi, maailma kaipaa. Hengellisesti asiaa voi perustella vaikka 1. Johanneksen kirjeen ajatuksella: ”Jos joku, jonka toimeentulo on turvattu, näkee veljensä kärsivän puutetta mutta sulkee häneltä sydämensä, kuinka Jumalan rakkaus voisi pysyä hänessä?”
Kirjoittaja on Vantaan Laurin päätoimittaja.
pauli.juusela@evl.fi
Jaa tämä artikkeli: