Pääkirjoitus: Napinpainallus
Kulutusyhteiskunnassa uskonyhteisö muuttuu mielipideyhteisöksi. Nettiajan arvomarkkinat eivät suosi pohdintaa, taustoittamista ja asioiden erittelyä. On totuttu peukuttamaan, jakamaan linkityksiä ja antamaan pikakommentteja.
Tässä on paljon hyvää, sanomisen vapaus on laajentunut useammalle ja arabikeväät ovat mahdollisia. Mutta sosiaalinen media on usein vallatonta vapautta, vailla vastuuta seurauksista. Syvyys puuttuu, puolitotuudet muuttuvat totuudeksi. Tunne etenee järkeä nopeammin.
Nettiaikana on totuttu painamaan nappia, joka vie eroamaan kirkosta. Se on monelle reaktio ärsyttävään mielipiteeseen. Sillä hetkellä ei välttämättä ajatella, onko rippileiriltä hyvät muistot, auttaako diakoniatyöntekijä köyhiä tai mitä kirkko tekee lasten hyväksi.
Kun kansanedustaja erosi kirkosta, hän kehui kotiseurakuntansa työtä ja moitti piispoja. Mutta ero kohdistui kotiseurakuntaan ja piispallisen inkvisition vaatimisen sijasta kansanedustaja olisi voinut vaikuttaa eduskunnassa. Räsänen on maan hallituksessa, ei kirkolliskokouksessa.
Kuinka monta kertaa kirkon pitää sanoa, ettei sillä ole omaa puoluetta? Kirkon miljoonat jäsenet vaikuttavat kaikissa puolueissa eikä KD edes ole asettanut ehdokkaita seurakuntavaaleihin toisin kuin monet muut puolueet. Sisäministeri on poliitikko, joka ajaa puolueensa asiaa, ei kirkon edustaja.
Kun tuohtumuksen vyöry lähtee liikkeelle, sananvapauden kaappaavat ensin ne, jota sanovat asiat kärjekkäimmin. Kestää aikaa ennen kuin väliin mahtuu toisenkinlaisia mietteitä. Se aika on pidempi kuin napinpainallus.
Kirjoittaja on Vantaan Laurin päätoimittaja.
pauli.juusela@evl.fi
Jaa tämä artikkeli: