Kuntauudistuksen oleellisin kysymys ei ole, montako kuntaa Suomessa on muutaman vuoden päästä. Tärkeämpää on pohtia sitä, miten taataan ihmisille peruspalvelut tehokkaasti ja oikeudenmukaisesti eri puolilla maata. Tämän takaamiseksi vaaditaan sitä, että myös lähidemokratia toimii ja ihmiset saavat äänensä kuuluville.

Kuntarakenneuudistus ei ole läpihuutojuttu edes hallituspuolueissa. Maakunnissa se on herättänyt huolta siitä, miten turvataan palvelut syrjäseuduilla. Metropolialueella taas jakolinja näyttää olevan tuttu. Helsingissä ollaan innolla ajamassa alueen kaupunkeja yhteen, Espoossa ollaan jyrkästi vastaan. Vantaalla ei olla ihan yhtä tiukkoja, mutta päättäjien enemmistö on itsenäisen Vantaan ja metropoliyhteistyön muunlaisen kehittämisen kannalla. Miljoonakaupunkiin kaavaillut Kauniainen ja Sipoo ovat vastaan.

Sen kuntarakennetyöryhmän esitys teki, että keskustelu on lähtenyt liikkeelle. Hyvä olisi, jos löydettäisiin niin koko maan kuin pääkaupunkiseudunkin asukkaiden — ei siis esimerkiksi puolueiden — kannalta parhaat mahdolliset ratkaisut. Ratkaisuja haettaessa on hyvä pohtia, mitkä asiat kuuluvat kuntien ja mitkä valtion tehtäväksi. Eri alueilla pitää myös saada hakea joustavasti asukkaiden kannalta parhaita ratkaisuja.

Pääkaupunkiseudulla on väläytetty myös sitä, että tehtäisiin yksi kunta, jossa osa asioista päätettäisiin paikallisesti. Kaupunginvaltuustoon valittaisiin edustajat vaalipiireittäin peruskunnista tai tätä pienemmistä alueista, jottei nykyinen Helsinki jyräisi reuna-alueita. Tämä kuulostaa samalta kuin kirkon hallinnossa seurakuntayhtymä. Tietyt asiat on sovittu hoidettavaksi yhdessä ja kirkkovaltuusto valitaan seurakunnittain. Yhtymään kuuluvilla seurakunnilla on kuitenkin myös omat seurakuntaneuvostot ja suuri itsenäisyys päättää omista asioistaan budjetin rajoissa. Malliin sisältyy lähidemokratia ja alueen tuntemus, mutta kokonaisedun ajaminen vaatii joskus työtä ja tahtoa.

Kirkossa ja seurakunnissa seurataan kuntauudistusta, mutta mietitään myös siitä riippumatta omia rakenneratkaisuja. Näkökulmat ovat samat: miten saadaan rahat riittämään ja toimitaan samalla niin, että seurakunnan yhteisöluonne ei katoa.

Kirjoittaja on Vantaan Laurin päätoimittaja.
pauli.juusela@evl.fi