null Pääkirjoitus: Pattitilanteesta eteenpäin

Puheenvuorot

Pääkirjoitus: Pattitilanteesta eteenpäin

Tulevalla kirkolliskokouksella on edessään isoja haasteita seurakuntien ja kirkon rakennemuutoksesta eettisiin kysymyksiin ja kirkon jäsenyyden vahvistamiseen. Jos jotain halutaan saada aikaan, kirkon eri leirien on opittava puhumaan keskenään ja löytämään tie eteenpäin, sillä vaalitulos vahvisti pattitilannetta.

Kirkolliskokousvaalien tulos oli etelässä ja pohjoisessa uudistusmielisille selvä voitto. Tulkaa kaikki -liike ja sen kanssa samanhenkiset ryhmät saivat Helsingin hiippakunnassa kuusi paikkaa, Espoossa neljä ja Oulussa kolme. Muista hiippakunnista ryhmä sai vielä neljä paikkaa, joten kirkolliskokouksen edustajista tällä ryhmittymällä on noin viidennes. Toisaalta myös konservatiivit menestyivät vaaleissa hyvin ja saivat näkyviä edustajiaan läpi, joten voi sanoa, että merkittävää muutosta kirkolliskokouksessa ei tapahtunut.

Enemmistö jäsenistä sijoittuu kirkon keskilinjalle. Lisäksi on hyvä muistaa, että liberaali–konservatiivi-jaottelu kuvaa eniten arvomaailmaa ja eettisiä kysymyksiä ja suhdetta Raamattuun. Kaupungit–maaseutu- ja etelä–pohjoinen-jaottelulla on myös oma merkityksensä kirkolliskokouksessa. Näiden kaikkien jakolinjojen yli on päästävä, jos ei haluta, että kirkko jää omien rakenteidensa vangiksi, ajautuu jäsenkatoon ja pahoihin talousvaikeuksiin.

Sen paremmin uudistusmieliset kuin konservatiivitkaan eivät pysty ajamaan linjaansa jyräämällä läpi, eikä arvoja edes voi muuttaa väkisin. Eri asioihin voi löytyä liittolaisia keskiryhmistä, mutta pitää oppia myös etsimään vastakkaisten leirien välistä yhteistä isompaa nimittäjää ja tilanteita, joissa kaikki voittavat.

Toivottavasti piispainkokouksen asettama työryhmä, jonka pitäisi löytää syyskuuhun mennessä keinoja kirkon ykseyden vahvistamiseksi, saa jotain konkreettista aikaan. Työryhmässä ovat muun muassa Helsingin piispa Irja Askola ja Espoon tuore piispa Tapio Luoma, kumpikin yhteistyökykyisiä ihmisiä.

Alle kolmekymppisiä kirkolliskokoukseen valittiin vain kaksi. Myös naisten edustus jäi liian pieneksi, vain kolmannekseen. Kirkolliskokous kuitenkin uudistui, sillä kaksi kolmesta edustajasta on uusia.

Kirjoittaja on Vantaan Laurin päätoimittaja.
pauli.juusela@evl.fi

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.