Pääkirjoitus: Pelon paluu
Olympiarauha ei kauan kestänyt, jos sitä edes oli. Ukrainan vallanvaihtoa seurasi muutamassa päivässä Venäjän reaktio. Se palautti mieleen maailman, jota hallitsivat uhka ja pelko. Maailman ennen Berliinin muurin murtumista.Olin marraskuussa Brysselissä ja seurasin Euroopan parlamentin ulkopuolella mielenosoitusta, jossa toivottiin Ukrainan solmivan EU:n kanssa yhteistyösopimuksen. Sitä katsellessa en olisi voinut kuvitella, että muutaman kuukauden kuluttua Venäjä miehittää Krimin.
Putinin toiminta ja sen perustelu – Ukrainan venäläistaustaisen väestön suojelu – ovat samanlaisia kuin diktatuurit ovat historiassa harrastaneet. On pelottavaa, että ydinasevaltio käyttäytyy näin häikäilemättömästi. Näyttää siltä, että Venäjä pitää kiinni reviiristään ja näkee kylmän sodan tapaan länsimaailman uhkana.
Aidosti demokraattisen valtion ei tarvitsisi näin tehdä. Voisi kokeilla myös yhteistyötä puhtaan voimapolitiikan sijasta.
Tätä kirjoittaessa on arvoitus, miten tilanne etenee. Mutta tyhjin käsin ei tarvitse olla. Voi laittaa kädet ristiin ja rukoilla rauhan puolesta arkkipiispa Kari Mäkisen sanoin: ”Muistan Jumalan edessä Ukrainan väkivaltaisuuksissa menehtyneitä ja niitä, jotka surevat läheisiään. Rukoilen niiden puolesta, jotka elävät väkivallan ja voimankäytön pelon keskellä. Rukoilen, että toivo paremmasta huomisesta johtaisi nöyrään sovinnon rakentamiseen ja neuvotteluihin. Jumalan edessä pyydän Ukrainaan juuri nyt tarvittavaa viisautta ja kärsivällisyyttä.”
Uhan ja pelon paluuta maailmaan pitää vastustaa.
Kirjoittaja on Vantaan Laurin päätoimittaja.
pauli.juusela@evl.fi
Jaa tämä artikkeli: