null Pääkirjoitus: Pienikin liekki voi valaista pimeässä

Puheenvuorot

Pääkirjoitus: Pienikin liekki voi valaista pimeässä

Päälle käyvän pimeyden keskellä joulun sanoma voi käydä astetta todellisemmaksi.

Juice Leskisen sanoin tänä vuonna pimeys tuntuu käyneen päälle lailla pommikonelaivueen. Synkkä ja sateinen syksy on jakanut ankeuttaan aina joulunaikaan asti. Joulukuiset hanget ja korkeat nietokset esiintyvät Helsingin horisontissa vain joululauluissa. Myrskyt ja ilmaston ääri-ilmiöt maalaavat tummia sävyjä ihmiskunnan taivaanrantaan.

Jostain pimeyden ytimistä nousevat myös ihmismielen ja -tekojen ääri-ilmiöt. Jotkut uskovat ajavansa asiaansa tappamalla ihmisiä terrori-iskuissa. Toiset vastaavat samalla mitalla polttamalla vastaanottokeskuksia tai hakkaamalla niitä, jotka näyttävät erilaisilta kuin he itse. Herra, lähetä tämän pimeyden keskelle kirkkautesi ja enkelisi, joka vakuuttaisi, ettei täällä tarvitse pelätä, vaan voimme löytää suuren ilon.

Maailman murheiden lisäksi henkilökohtaisen elämän vaiheet ovat vetäneet raskaan verhon monen tulevaisuudennäkymien eteen. Onnettomuus ja vammautuminen, oma tai läheisen sairaus, työttömyys ja talouden vaikeudet tai ihmissuhteiden taakat ja säröt tuntuvat peittävän toivon ja ilon.

 

Kynttilän liekki on pieni ja hauras. Se valaisee hämärästi, ja pieni tuulahdus voi sen sammuttaa.

 

Voisiko olla niin, että päälle käyvän maailman pimeyden ja elämisen vaikeuden keskellä joulun sisältö ja sanoma voi käydä astetta todellisemmaksi? Ehkä sytyttäessämme kynttilän kodissa, kirkossa tai hautausmaalla emme teekään sitä vain tunnelman luomiseksi, vaan muistutukseksi siitä, että meille syntynyt Vapahtaja on repäissyt pimeyden seinään valoa antavan aukon.

Kynttilän liekki on pieni ja hauras. Se valaisee hämärästi, ja pieni tuulahdus voi sen sammuttaa. Vähän samantapainen on monen meidän usko. Ei niin kauhean varma ja voimakas. Silti pieni liekki voi valaista koko huoneen ja saada sen näyttämään kauniilta. Heikkokin usko voi saada meidät näkemään paremman elämän toivoa siellä, missä näyttäisi olevan pelkkää pimeyttä ja toivottomuutta.

Kansa, joka pimeydessä vaeltaa näkee suuren valkeuden, niille, jotka asuvat kuoleman varjon maassa, loistaa valkeus. Sinä lisäät kansan, annat sille suuren ilon. Kaikki taistelun pauhussa tallatut sotakengät ja verellä tahratut vaipat poltetaan ja tulella kulutetaan. Sillä lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu, jonka hartioilla on herraus.

 

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.