Pääkirjoitus: Pyhien yhteisö

Pääkirjoitus: Pyhien yhteisö

Jälleen kerran ehdotetaan, että seurakunta ei perustuisi asuinpaikkaan. Jälleen kerran ehdotus on myös syytä torjua.

Kirkon tulevaisuuskomitea on kaivanut, jälleen kerran, esiin ehdotuksen niin sanotusta henkilöseurakuntamallista. Sen mukaan kirkon jäsen voisi valita seurakunnan, johon kuuluu, sen sijaan että seurakunta määräytyy asuinpaikan mukaan. Kaunis ajatus, ihmisten valinnanvapaushan on aina hieno asia. Vastaavat esitykset on kuitenkin lukuisia kertoja torpattu ja niin torpataan tälläkin kertaa.

Vaikka ajatus on sinänsä kaunis, sen toteuttaminen johtaisi väestökirjanpidon ja verotuksen kannalta vaikeuksiin, jotka on todettu liian hankaliksi. Se merkitsisi myös seurakuntakentän pirstaloitumista tavalla, joka söisi kohtuuttomasti voimavaroja. Sen myötä muodostuisi samanmielisten kuppikuntia, jotka eivät enää vastaisi ajatusta laajasta, kaikkia jäseniään yhtäläisesti kohtelevasta kirkosta.

 

Kirkon virallisessa puheessa jankutetaan, että messu on kirkon elämän keskus. Ei ole. Suurin osa kirkon jäsenistä vähät välittää minkäänlaisista jumalanpalveluksista. Kun henkilöseurakuntia kaavaillaan perustettavan erilaisten jumalanpalvelusyhteisöjen ympärille, ei oikeasti ajatella kuin pientä kirkollisesti aktiivista joukkoa ja heidän keskinäistä lämmittelyään toistensa hurskauden hehkussa. Ylimalkaan kirkossa yliarvioidaan seurakunnan merkitystä.
 

Valittujen pyhien yhteisön muodostavat kaikki kirkon jäsenet, eivät vain ne, jotka jaksavat ja haluavat kokoontua kokemaan hengellistä yhteyttä kirkon seinien suojaan."
 

Suurelle osalle kirkon jäsenistä on herttaisen yhdentekevää, mihin seurakuntaan he kuuluvat. Monet eivät sitä edes tiedä. Kaikki kunnia yhteisöllisyydelle. Kirkossa sitä voi toteutua riippumatta rakenteesta. Erilaisia yhteisöjä elää ja toimii kirkon puitteissa ilman, että niiden ympärille rakennetaan seurakuntaorganisaatiota. Hyvä niin.

 

Emme tietenkään elä enää missään yhtenäiskulttuurissa. Se ei kuitenkaan merkitse sitä, että eri alakulttuureille pitäisi muodostaa omia seurakuntia. Paikallisen seurakunnan merkitys on siinä, että sen vastuulla on koko alueella asuva väestö, heidän kasteensa, rippikoulunsa, vihkimisensä, hautaamisensa ja niin edelleen. Vahvasti verkostoitunut seurakunta on myös paikallisesti tärkeä voimavara.

Kun kirkon tulevaisuutta mietitään, olisi eniten pohdittava sitä porukkaa, jonka kosketuspinta kirkkoon on heikoin. Valittujen pyhien yhteisön muodostavat kaikki kirkon jäsenet, eivät vain ne, jotka jaksavat ja haluavat kokoontua kokemaan hengellistä yhteyttä kirkon seinien suojaan.

Seppo Simola
seppo.simola@evl.fi
Kirjoittaja on Kirkko ja kaupungin päätoimittaja.

Jaa tämä artikkeli: