Pääkirjoitus: Rikas mutta köyhä

Pääkirjoitus: Rikas mutta köyhä

Kirkon rikkaudesta on kovin erilaisia käsityksiä. Joku uhoaa, kuinka valtava kiinteistö- ja sijoitusvarallisuus kirkolla on. Toinen taas tuskailee, kuinka seurakunnan rahat eivät tahdo riittää kiinteistöjen korjaukseen eivätkä edes henkilökunnan palkkojen maksuun. Molemmat taitavat sitä paitsi olla oikeassa.

Kirkolla on omaisuutta liikaa, mutta liian vähän. Liikaa on omaan käyttöön vuosisatojen varrella rakennettua kiinteistömassaa. Sen korjaaminen ja ylläpitäminen on niin kallista touhua, etteivät kirkon tulot tahdo millään siihen riittää. Liian vähän taas on sijoitusvarallisuutta, jonka turvin kirkon olisi kyettävä hoitamaan henkilöstönsä eläkkeet.

Tänään on helppo arvostella menneitten sukupolvien tekoja. Eivät tainneet esi-isämme ymmärtää, millaiseen pinteeseen meidät saavat, kun rakensivat upeita kivi- ja puukirkkoja. Eivätpä edes muutaman vuosikymmenen takaiset helsinkiläiset kirkon päättäjät, kun rakennuttivat joka kaupunginosaan ja keskustaankin vieri viereen toinen toistansa isompia temppeleitä. Nyt ne ovat osa maisemaamme ja niistä on pidettävä huoli vaikka hampaat irvessä.

Eläkevaroja kirkko heräsi rahastoimaan myöhään. Kyllä kirkko toki näillä näkymin eläkkeiden hoidosta selviää. Turhan pienet säästöt kuitenkin rasittavat jokapäiväistä käyttötaloutta, kun seurakunnat muun muassa joutuvat maksamaan selvästi korkeampia eläkemaksuja kuin muut työnantajat.

Kirkon rahoista heitetään kepeästi populistisia hehkutuksia. Tosi lapsellista on paheksua vaikkapa sitä, että kirkko sijoittaa rahoja osakkeisiin tai asuntoihin. Ei sitä tehdä siksi, että haluttaisiin kerätä maallista mammonaa, vaan siksi, että pystyttäisiin huolehtimaan siitä, mistä ollaan vastuussa. Esimerkiksi Helsingin seurakunnilla on yli 700 asuntoa. Osittain sijoituksina, osittain turvaamassa henkilöstön hyvinvointia, osittain siksi, että voidaan tarjota tuettua asumista niille, jotka eivät omillaan pärjää.

Tämän päivän kirkon päättäjiltä vaaditaan viisautta tehdä ratkaisuja, joiden kanssa voidaan elää vielä vuosikymmenien tai -satojen päästä. Lyhytnäköisiä ja pinnallisia räksyttäjiä kirkon tiimoilla on riittämiin. Myös kauas ja syvälle näkeviä löytyy, mutta sellaisille olisi enemmänkin tilaa.

Kirjoittaja on Kirkko ja kaupunki -lehden päätoimittaja.
seppo.simola@evl.fi

Jaa tämä artikkeli: