Pääkirjoitus: Rinnakkain on elettävä
Toisin uskovien kanssa on opittava elämään rinnakkain etsien sitä, mikä yhdistää, ei sitä, mikä erottaa.
Suomi ei muutu enää sellaiseksi, että täällä eläisi vain luterilaisia kristittyjä. Uskonnottomien ja toisin uskovien määrä on viime vuosikymmeninä lisääntynyt kiihtyvään tahtiin. Näillä mennään nyt ja tulevaisuudessa. Kelloa ei voi kääntää näyttämään mennyttä aikaa. Tosiasioiden ja toisin uskovien kanssa on opittava elämään.
Parasta on, jos osaamme elää rauhassa rinnakkain pitäen kiinni siitä, mikä meille itsellemme on arvokasta, mutta samalla kunnioittaen toisin ajattelevaa ja uskovaa. Joidenkin mielestä esimerkiksi kirkon pitäisi aktiivisesti ryhtyä käännyttämään tänne muuttavia toisten uskontojen edustajia. Sillä tuskin saataisiin juurikaan hyvää aikaan. Molemminpuolinen toisen kuunteleminen sen sijaan rakentaa yhteyttä ja ymmärrystä.
Kirkolla ja erityisesti paikallisilla seurakunnilla voi olla tärkeä rooli yhteisymmärryksen ja rauhanomaisen rinnakkainelon rakentajina eri tavoin uskovien kesken. Kirkkoja ei pidä jäädyttää yhden ainoan oikeaoppisen ajatustavan bunkkereiksi. Niitä pitää lämmittää vieraanvaraisuuden tyyssijoiksi. Niissä kannattaa kokeilla toisin ajattelevien kanssa keskustelemista, ateriointia, hiljentymistä ja jopa yhteistä rukousta.
Monet seurakunnat ja muut kirkolliset toimijat ovat jo ryhtyneet toimeen. Hyvänä esimerkkinä tästä ovat Helsingissä järjestettävät kristillis-buddhalaiset meditaatiohetket. Äkkiseltään voi kuulostaa oudolta, mutta meditaatiolla on pitkät perinteet molemmissa uskonnoissa. Miksei siis voida tehdä myös yhdessä etsien sitä, mikä yhdistää, ei sitä, mikä erottaa?
Kristityt ovat ahtaalla monissa maissa. Joissakin meitä suorastaan vainotaan. Kirkkoa ja kirkollista lehdistöäkin syytetään joskus siitä, ettemme pidä näiden hädänalaisten asemaa riittävästi esillä. Voi olla, että kritiikille on aihettakin. Periaatteessa on kuitenkin niin, että kirkon on puolustettava kaikkia, joita vainotaan, ei vain omia uskonkumppaneita, vaikka toki heitäkin.
Samalla on syytä muistuttaa, ettei muualla maailmassa vainottujen asemaa paranna yhtään se, että me rankaisemme täällä olevia toisten uskontojen edustajia. Koston kierteestä ei ole koskaan seurannut mitään hyvää.
Kirjoittaja on Kirkko ja kaupunki -lehden päätoimittaja.
seppo.simola@evl.fi
Jaa tämä artikkeli: