Pääkirjoitus: Sairaus on osa elämää
Vakava sairastuminen on useimmiten iso kriisi. Niin ihmisen itsensä kuin läheistenkin turvallisuus, suunnitelmat ja koko elämä järkkyvät. Jos lääketiedekään ei voi auttaa, moni ajautuu etsimään apua mistä tahansa, missä sitä mahdollisesti voisi olla saatavissa. Tässä avautuvat erilaisten puoskareiden ja humpuukimaakareiden markkinat.
Kirkossa on seinät leveällä ja katto korkealla. Kirkkoon sopii monenlaista uskonharjoitusta, myös reipasta jeesusmeininkiä ja hurmioitunutta ylistystä niille, jotka sen sortin kristillisyydestä innostuvat. Valitettavasti näiden piirien liepeillä usein pyörii ihmisten sairaudella ja hädällä rahastavia humpuukisaarnaajia. Näiltä vakaan luterilaisen kirkon pitäisi pystyä ihmisiä varjelemaan.
On toki luonnollista ja ihan oikein, että ihminen hädän hetkellä kääntyy Korkeimman puoleen. Ei ole mitään vikaa siinäkään, että ihminen pyytää esirukousta itsensä tai läheisensä puolesta. Kun huoli jaetaan, se huojentaa jo sinänsä. Eikä sitä koskaan tiedä millaisen avun ihminen elämäänsä saa jostakin suunnasta, vaikkapa ylhäältäkin.
Harhapoluille painellaan silloin, kun ruvetaan joko avoimesti tai kätketysti lupailemaan ihmeparantumisia. Synkempää on vielä, jos paraneminen sidotaan jotenkin uskon määrään tai aitouteen: paranet kyllä, jos sinulla vain on riittävästi uskoa. Oikein vaarallisilla teillä ollaan, jos ihmisille uskotellaan, etteivät he lääkäreitä tarvitsekaan, kunhan luottavat Jeesukseen. Tällainen lähestyy pahoinpitelyä.
Sairaus on osa ihmisen elämää. Olemme rajallisia, kukaan meistä ei täällä elä ikuisesti. Ellei jokin onnettomuus meitä täältä korjaa, ennen pitkää sen tekee sairaus. Elämäntavoillamme voimme jotain vaikuttaa terveyteemme, mutta aivan antiikkinen on ajatus, että sairaudet johtuisivat jotenkin suoraan meidän omista teoistamme. Liioin ei ole oikotietä paranemiseen esimerkiksi oman tai toisen uskon voimalla.
Erilaisten haavojen, kolotusten ja kipujen kanssa meidän on täällä eläminen. Elämä ei ole reilua; toisille tuskaa jaetaan kohtuuttomasti ja toinen pääsee helpommalla. Vaikka kuinka haluaisimme asioiden olevan toisin, olemme vajavaisen todellisuuden ja oman haurautemme vankeja. Tällaisiksi Jumala meidät loi, mokoma.
Kirjoittaja on Kirkko ja kaupunki -lehden päätoimittaja.
seppo.simola@evl.fi
Jaa tämä artikkeli: