Pääkirjoitus: Tarvitsemme päämäärän, joka auttaa jaksamaan
Suomi kaipaa näkyä paremmasta ja päämäärää, miksi kannattaa uurastaa.
Iso-Britannian pääministeri Winston Churchillilla ei ollut kovin positiivista sanottavaa astuessaan virkaansa toukokuussa 1940. Hän ei voinut luvata kansalleen muuta kuin verta, uurastusta, hikeä ja kyyneleitä. Hän valoi kuitenkin tappiomielialan keskelle uskon, että oli jotain, jonka vuoksi taistella.
Mooses johdatti kansansa Egyptin orjuudesta kohti luvattua maata. Kansa napisi erämaavaelluksen koettelemuksissa, mutta päämäärä oli kirkas: maa, jossa on tarjolla maitoa ja hunajaa.
Martin Luther Kingillä oli unelma oikeudenmukaisuudesta ja tasa-arvosta aikana, jolloin rotuerottelu oli arkea. Mitä jos hän olisi tyytynyt vain kuvailemaan kurjuutta ilman näkyä paremmasta?
Vaikeina aikoina tarvitaan päämäärää, joka auttaa jaksamaan. Tavoitetta, joka yhdistää ihmisiä ja auttaa kestämään koettelemukset. Jotenkin tuntuu siltä, että politiikasta on nyt näky kateissa. Kun kaikki säästöt, leikkaukset ja yhtiöittämiset on tehty, niin mitä sitten? Millaisen maan haluamme? Onko se yhä hyvinvointivaltio vai maksukykyyn perustuva vakuutusyhteiskunta?
Suomalaisille on ollut tärkeää talvisodan henki, jossa kaveria ei jätetä. Haavoittuneita ei hylätty, kaatuneet tuotiin kotipitäjän multiin. Kauheuksien keskellä pidettiin huolta ja välitettiin toisista.
Sitä samaa henkeä kaipaan takaisin. Politiikassa se voisi tarkoittaa ainakin sitä, että pysähdyttäisiin katsomaan, mitä erilaiset säästöt, leikkaukset, palvelumaksujen korotukset ja kannustinloukkujen purkamiset vaikuttavat yhdessä. Onko joitakin ihmisiä, jotka ovat jo nyt muita heikommalla ja joiden tilanne vaikeutuu kohtuuttomasti?
Jos edessä on vain verta, uurastusta, hikeä ja kyyneleitä ilman unelmaa, kuka sitä jaksaa? Jos heikoimmista ei huolehdita, emme pääse luvattuun maahan.
Kirjoittaja on Vantaan Laurin päätoimittaja.
pauli.juusela@evl.fi
Jaa tämä artikkeli: