Pääkirjoitus: Turva ja toivo
Suomalaisessa yhteiskunnassa heikkenee kaksi asiaa, mikäli kirkosta eroaminen jatkuu: turva ja toivo.
Jos ihminen on ateisti, täältä ikuisuuteen ulottuvalla toivon sanomalla ei ole merkitystä. Kirkon tuoma toivo ja turva ovat kuitenkin monille ihmisille tärkeitä. Jos kirkon jäsenmäärä radikaalisti laskee ja sen mahdollisuudet toimia heikkenevät, millä yhteiskunta oikeasti korvaa kirkon tekemän työn?
Usein otetaan esille hautaustoimi. Se ei ole kirkon varsinainen ydintehtävä. Kirkon tehtävä on surevien lohduttaminen ja tästä huolehdittaisiin ilman hautausmaitakin. Kirkko kuitenkin pyrkii hoitamaan myös hautausmaat hyvin. Se on lailla velvoitettu huolehtimaan myös kirkkoon kuulumattomien hautauksesta. Kun kunnat ovat taloudellisissa vaikeuksissa ja niiden palveluja karsitaan, niin moniko kunta haluaisi ottaa hautaustoimen hoitaakseen?
Suomessa on runsaat 3000 sosiaalityöntekijää, joiden työtä auttaa merkittävästi se, että kirkolla on yli 1000 diakoniatyöntekijää. Vantaan paikallisseurakuntien diakonialla oli viime vuonna lähes 13 000 asiakaskontaktia. Lisäksi yhteinen diakonia auttaa muun muassa asunnottomia ja vammaisia. Auttamistyötä ovat myös sairaalasielunhoito, perheneuvonta ja monet lapsi- ja nuorisotyön muodot. Vantaalla seurakunnat järjestävät eniten iltapäiväkerhoja. Seurakunnat ovat myös iso kansalaistoiminnan kanava. Filippiinien katastrofikeräys saatiin vapaaehtoisten avulla nopeasti liikkeelle.
Mitä jos tätä ei olisi? Fakta on, että kunnat ja kolmas sektori eivät pystyisi paikkaamaan kirkon kokoista aukkoa.
Kirjoittaja on Vantaan Laurin päätoimittaja.
pauli.juusela@evl.fi
Jaa tämä artikkeli: