Pääkirjoitus: Usko ilman tekoja on pelkkää puhetta
Usko on lahja, josta kannattaa olla iloinen ja jakaa iloa myös muille.
Jos ihmisiä lyödään Raamatulla päähän, siitä on yleensä vain yksi seuraus: se sattuu. Niin käy, vaikka Raamattu olisi pehmeäkantinen. Jos Raamatusta sen sijaan löytyy motivaatio helpottaa lähimmäisen elämää, seuraukset ovat jotain aivan muuta. Rakkaus herättää toivoa ja toivon keskeltä voi versoa uskoa.
Koska olen ollut kirkossa töissä yli kaksikymmentä vuotta, minulta on aika usein kysytty, mikä on kirkon perustehtävä. Toisten mielestä perustehtäväksi riittää se, että kirkko tekee hyvää. Toisten mielestä kirkko on kriisissä, jos se ei kaiken aikaa saarnaa uskosta ja pelastuksesta.
Molemmat ovat väärässä. Ei nimittäin ole toista ilman toista. Jos usko ei näy tekoina, se on tyhjää puhetta. Kirkon puolestaan tekee kirkoksi usko. Auttamistyö ja evankeliumi eivät ole vastakkaisia, vaan sisäkkäisiä asioita.
Raamatussakin, häissä luettavassa tutussa kohdassa, sanotaan: "Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo ja rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus." Kirkko on olemassa siksi, että Jumalan rakkaus herättää ihmisissä uskoa ja usko antaa toivoa ja toivo motivaatiota rakastaa.
Usko ei ole itselle tai lähimmäiselle asetettava vaatimus, jonka määrää mitataan. Se on lahja, josta kannattaa iloita ja joka saa jakamaan iloa muille. Usko vapauttaa elämään tätä elämää ja odottamaan tulevaa. Armon varassa jaksaa paremmin olla armollinen toisille.
Teologian tohtori Kari Kopperi pohtii kirjassaan Ristin rakkaus – Matka Lutherista suomalaiseen seurakuntaelämään kirkon perustehtävää ja kiteyttää sen seuraavasti: "Kirkon tehtävä on toimia niin, että ihmiset uskaltaisivat uskoa Jumalaan ja rakastaisivat lähimmäisiään." Jotta ihmiset uskaltaisivat uskoa, kannattaa vastausten sijaan ensin kuunnella, vaatimusten sijaan rohkaista ja kannustaa elämään arkista elämää lähimmäisten parhaaksi.
Kirjoittaja on Vantaan Laurin päätoimittaja.
pauli.juusela@evl.fi
Jaa tämä artikkeli: