Näin itsenäisyyspäivän alla tuntui kurjalta lukea Helsingin Sanomista (26.11.), miten Suomen valtio kohtelee Afganistanissa vammautuneita sotilaitaan. Kriisinhallintatehtävissä henkensä ja terveytensä vaarantaneet miehet ja naiset jätetään heitteille.

Oma isoisäni oli talvisodan sotainvalidi. Hän ei kovin paljon sodasta puhunut, mutta sitäkin enemmän hän muistutti veteraanien asemasta ja kohtelusta. Siitä, miten kuntoutuksesta tingittiin ja kuinka veteraaneille pitkään kuittailtiin ”mitäs menitte sinne”. Fyysisten ja henkisten vammojen lisäksi lyötiin vielä sotahullun leimaa miehille, joiden ansiosta Suomelle ei käynyt kuten eteläisille naapureillemme Baltiassa.

Toivottavasti historia ei nyt toista itseään, vaan näiden uuden ajan sotaveteraanien tilanne korjataan nopeasti. On suorastaan häpeällistä, että heidän pitää korvauksia saadakseen kamppailla byrokratian rattaissa tai etsiä hoitoa pelkästään perusterveydenhuollosta, jossa heidän kokemuksiaan ei ymmärretä. Kyseisessä lehtijutussa kerrottiin Afganistanissa vaikeaan masennukseen sairastuneesta sotilaasta, joka ei saa kuntoutusta, hoitoa eikä korvausta. Valitustiestä on jäljellä enää Euroopan ihmisoikeustuomioistuin.

Veteraani-sanaan liittyy Suomessa iso tunnelataus. Mutta en usko, että on aikaisemmilta veteraaneilta pois, jos myös näiden uusien veteraanien asia otetaan vakavasti. Vaikka Afganistaniin tai muihin kriisinhallintatehtäviin lähetetyt suomalaiset eivät ole seisseet rajalla Suomea puolustamassa, he ovat kuitenkin olleet täyttämässä tehtävää, jonka isänmaa on kokenut tärkeäksi.

Suomella on pitkät perinteet kantaa kansainvälistä vastuuta ensin rauhanturvaamisessa ja nyt myös kriisinhallintaoperaatioissa. Suomi on saanut tästä kiitosta maailmalta. Kiitos pitää osoittaa näille miehille ja naisille, jotka ovat lähteneet paikkoihin, joissa voi joutua tulituksen kohteeksi, kuolla miinaan tai sairastua kokemastaan.

Aliupseeriliiton puheenjohtaja Petteri Leino ihmettelee, miten kylmästi valtiovalta suhtautuu vammautuneisiin veteraaneihin. ”Aivan kuin ihmisen kivulla ja säryllä ei olisi mitään merkitystä.” On syytäkin ihmetellä. Eikä vain ihmetellä, vaan korjata asia.

Kirjoittaja on Vantaan Laurin päätoimittaja.
pauli.juusela@evl.fi