Pääkirjoitus: Vähemmän vahva usko

Pääkirjoitus: Vähemmän vahva usko

Kaikilla ei ole vahvaa perinteiseen kristilliseen sanastoon liittyvää uskoa. He saattavat saada ravintoa uskolleen ja toivolleen pikemminkin esimerkiksi taiteesta tai hiljaisuudesta.

Monen suomalaisen usko ei ole kovin vankka ja vakaa. Pikemminkin se on usein toivomista kuin lujaa uskomista. Ehkä on jotain tämän näkyvän todellisuuden ulko- tai yläpuolella, joku korkeampi voima. Ei oikein aina jaksa uskoa, että on jotakin rajan toisella puolella, mutta jonkinlainen toivo siitä kuitenkin elää. Professori Antti Eskolan sanoin: "Mahtaako kaikki sittenkään päättyä kuolemaan."

Perinteinen kirkollinen tai kristillinen kielenkäyttö on monelle melko vierasta. Puhe syntien sovituksesta ja lunastuksesta tai pelastuksesta ei oikein sovi omaan suuhun. Ei haluta olla lampaita, joita paimen johdattaa. Silti moni pohtii elämänsä mielekkyyttä tai suhdettaan kuolemaan, Jumalaankin. Tai ainakin joskus lähtee kohti sitä Korkeampaa huokaus ja pyyntö vaikealla tai sitten kiitos hyvällä hetkellä.

 

Kirkon elämä on puhepainotteista. Ja se puhe on useimmiten perinteistä kirkollista tai kristillistä kielenkäyttöä, joka jää sangen suurelle joukolle etäiseksi. Lähemmäksi pyhiä tuntoja monet pääsevät hiljaisuuden tai erilaisten taidekokemusten kautta. Niissä Jumalan ja ihmisen välillä ei ole toisen ihmisen vieraannuttavia sanoja.
 

Toivottavasti sanoista ei tule kahleita ja vaatimuksia, joiden mukaan vain tietyt lauseet kuittaamalla olet oikea kristitty."
 

Jotain tämän päivän kaupunkilaisen uskosta kertoo muun muassa kirkon musiikkitilaisuuksien suosio. Samoin Kamppiin muutama vuosi sitten rakennetussa hiljaisuuden kappelissa käy edelleen sankoin joukoin väkeä. Jollakin tavalla kirkko ehkä onnistuu tukemaan niidenkin ihmisten hengellistä elämää, joiden usko ei ole kovin vahva tai perinteiseen kirkolliseen puheeseen sidottu.

 

Ei sanoista ja puheesta silti pidä kokonaan luopua. Parhaimmillaan nekin toimivat kuin taide tai hiljaisuus, virittävät ihmisen ajatuksia ja tunteita kohti elämän ydintä ja Jumalan läheisyyttä. Kunhan sanoista ei tule kahleita ja vaatimuksia, joiden mukaan vain tietyt lauseet kuittaamalla olet oikea kristitty.

Tämän lehden yhdeksi tehtäväksi on oikein kirkkovaltuuston päätöksellä määritelty aineksien antaminen uskonnolliseen ja elämänkatsomukselliseen pohdintaan sekä henkilökohtaisen hartauden harjoittamiseen. Kelpaisikohan tällainen muotoilu myös yhdeksi koko kirkon tehtäväksi? Siihen voisi vielä lisätä, että erityisenä tehtävänä on tukea niitä, joilla on vähemmän vahva usko.

 

Seppo Simola
seppo.simola@evl.fi
Kirjoittaja on Kirkko ja kaupunki -lehden päätoimittaja.

Jaa tämä artikkeli: