Pääkirjoitus: Viime hetket
Kuolema tulee vääjäämättä. Sitä ennen kohtaamme sairauden, kuoleman ja surun läheistemme kautta. Kuolema koskettaa jokaista. Siksi luulisi olevan väliä, miten meitä hoidetaan.
Saattohoitoa tarvitsee Suomessa vuosittain noin 15 000 parantumattomasti sairasta ihmistä. Osa heistä saa sitä, osa ei. Joillakin paikkakunnilla saattohoito on osa hoitoketjua, asiantuntevaa ja hyvin järjestetty. Toisilla paikkakunnilla kuoleva toimitetaan viime hetkikseen alueen keskussairaalaan kauas omaisistaan. Kun parantava hoito lopetetaan, ei välttämättä ole mitään hoitosuunnitelmaa. Potilaalle saatetaan tehdä turhia hoitoja. Tämä johtuu osin siitä, että saattohoitoa ei ole virallisesti kytketty osaksi julkista terveydenhoitoa.
Yhteisvastuukeräys tarttuu asiaan, joka koskettaa jokaista. Keräyksen kotimaisen osuuden tuotolla luodaan valtakunnallinen saattohoidon osaamisverkosto. Keräysvaroilla järjestetään saattohoitokoulutuksia ja luodaan sähköinen tuki- ja neuvontajärjestelmä, joka palvelee sekä potilaita että heidän omaisiaan.
Kuolema on mediassa läsnä joka päivä, mutta samalla se on tabu. Kenties siksi, että se on niin pelottava. Saattohoito pyrkii kuitenkin siihen, että ennen kuolemaa olisi mahdollisimman hyvää elämää: asiantuntevaa hoitoa, mahdollisuus pohtia mieleen tulevia kysymyksiä, tehokasta kivunlievitystä ja toisten ihmisten läheisyyttä. Siihen viittaa etukäteen kohua herättänyt Yhteisvastuun keräysjulisteen lause: ”Lahjoita hyvä kuolema”. Ei siis eutanasiaan, vaan asioihin, jotka helpottavat kuolemaan liittyvää kärsimystä.
Kirjoittaja on Vantaan Laurin päätoimittaja.
pauli.juusela@evl.fi
Jaa tämä artikkeli: