null Pääkirjoitus: Villitykset osoittavat, että kirkkokin muuttuu

Pääkirjoitus: Villitykset osoittavat, että kirkkokin muuttuu

Pokémon-villitys on tuonut ihmiset kirkon porteille ja pihoille. Säikähtämisen sijaan pelaajat on toivotettu tervetulleiksi.

Kaduilla, toreilla ja puistoissa näkee sankoin joukoin kännykkäänsä tuijottavia ihmisiä, etupäässä parikymppisiä. Pokémon-villitys on rantautunut Suomeen. Huvittavan näköistä touhua. Kirkkokin on saanut osansa tästä viimeisimmästä villityksestä. Monen kirkon liepeillä on paikkoja, jossa Pokémonit ja heidän jahtaajansa seikkailevat.

On yllättävää, ettei tätä villitystä ole oikein kukaan ryhtynyt ainakaan kovin jyrkin sanakääntein tuomitsemaan. Yleensähän tällaisista monia ihmisiä koskevista ilmiöistä jotkut säikähtävät ja etsivät jos jonkinlaista ongelmaa. Edes kirkon ihmiset, jotka sentään usein ovat huolissaan ja epäluuloisia kaikesta uudesta, eivät ole pahemmin älähtäneet. Päinvastoin, pelaajat on monin paikoin toivotettu tervetulleiksi jopa kirkon sisään lataamaan vempaimiensa akkuja, joita peli armotta kuluttaa.

 

Oikeastaan monet kirkon ihmiset reagoivat yllättävänkin nopeasti ja myönteisesti uuteen ilmiöön. Ehkä se kuvaa osaltaan sellaista toimintakulttuurin muutosta, joka kirkossa on meneillään. Asennetta ei ohjaa ylhäältäpäin katsominen ja valmiiden kuvioiden pyörittäminen. Sen sijaan halutaan tarttua siihen, mikä muutenkin on ihmisten todellisuutta ja antaa siihen jotakin omaa panosta.

 

Heittäytyminen arkiseen todellisuuteen voi tuoda kirkon jälleen lähemmäs ihmistä.

 

Kirkon Pokémon-villityksen oheen tarjoama oma lisä on tietenkin kovin pientä. Samanlaista ulospäin suuntautumista on ollut havaittavissa myös merkittävämmissä yhteyksissä. Esimerkiksi melkeinpä mihin tahansa kyläjuhlaan ja moninaisiin festareihin ovat seurakunnat tuoneet mukaan oman suolansa.

 

Kirkko ja kirkkomaat ovat olleet vuosisatoja osa suomalaista sielunmaisemaa kuin myös rakennettua maisemaa. Kirkkorakennukset ovat lähes kaikkialla näkyvimpiä maamerkkejä ja hautausmaat paikkoja, joissa käydään useampia kertoja vuodessa. Kristillinen todellisuus on jollakin tapaa itsestään suomalaisuuteen kuuluvaa, vähän niin kuin henkinen ilma, jota hengitämme.

Turha tärkeily sekä ankarat hengelliset ja moraaliset vaatimukset ovat kuitenkin tehneet kirkosta tavalliselle kansalle usein etäisen ja pitänet kirkon kynnyksen korkeana. Heittäytyminen arkiseen todellisuuteen voi tuoda kirkon jälleen lähemmäs ihmistä. Tervetuloa siis villityksinenne kirkon porteille, pihoille ja sisäänkin!

Jaa tämä artikkeli: