Pääkirjoitus: Yksin oot sinä ihminen
Yksin elävä ihminen jää yksin kuollessaankin. Hautaan saattajiakaan ei ehkä ole kuin pappi, kanttori ja vahtimestari.
"Yksin oot sinä ihminen, kaiken keskellä yksin. / Yksin syntynyt oot, yksin sa lähtevä oot."
V. A. Koskenniemen sanat sattuvat osuvasti kertomuksiin Honkanummen hautausmaan kappelissa toimitettavista sosiaalisista hautauksista. Viikoittain saatetaan tämän kaupungin asukkaita hautaan ilman yhtään omaista tai ystävää. Surullinen loppu kokonaiselle ihmiselämälle.
Osapuilleen puolet Helsingin kodeista on yhden ihmisen huusholleja. Yksin asuminen ei tietenkään kaikkien kohdalla merkitse yksinäisyyttä. Monella voi olla paljonkin omaisia ja ystäviä, vaikkei saman katon alla asutakaan. Yksin eläminen on monen kohdalla myös oma valinta, haluttu elämisen tapa. Mutta on myös niitä, joilla ei ole läheisiä, ei ystäviä, ei ketään. Ei ketään, joka välittäisi ja jota kiinnostaisi, mitä kuuluu.
Yksin asuminen on monimuotoista. On leskiä, eronneita ja naimattomia. On vanhuksia, opiskelijoita ja keski-ikäisiä. Tuhansia elämäntilanteita ja -tarinoita, joista jokainen on laulun arvoinen. Kaikki yksinelävät eivät ole yksinäisiä, mutta yksinäisyyttä voi kokea myös perheen keskellä elävä.
Esimerkiksi koulukiusatuista monille kaikkein kovinta on juuri yksin jättäminen. Yksinäisyys on yhteiskuntaa jäytävä ongelma, johon yhteiskunnalla ei ole kunnon vastausta. Sitä ei voi oikein ratkaista lakeja säätämällä tai valtuustopäätöksillä. Viranomainen ei korvaa omaista. Ihmistä kaipaavalle riittää vain ihminen.
Ihmisille on kyllä paljon paikkoja, mihin tulla toisten ihmisten luokse ja lähelle. Kaikki eivät kuitenkaan löydä luontevaa tietä tai paikkaa toisten lähestymiseen tai sitten ei ole kerta kaikkiaan voimia lähteä. Seurakunnat ja lukuisat järjestöt tekevät arvokasta työtä yksinäisyyden lieventämisessä ja torjunnassa.
Erilaiset vapaaehtoisuuteen perustuvat lähimmäis- ja ystäväpalvelut ovat hyvä apu monelle. Erikoisen mutta samalla erinomaisen tavan palvella lähimmäisiään on keksinyt miesporukka, joka käy saattelemassa hautaan niitä, joilla ei muita saattajia ole. Vielä elossa olevaakin lohduttaa ajatus, että edes joku veisaa arkun äärellä, vaikkei omia saattajia olisikaan. Kaunis ajatus. Kaunis teko.
Kirjoittaja on Kirkko ja kaupunki -lehden päätoimittaja.
seppo.simola@evl.fi
Jaa tämä artikkeli: