null Pääsiäisen iloa etsimässä

Jäniksen loppu. Kuolema kuuluu elämän kiertokulkuun. Toistaiseksi meille on salaisuus, mitä sen jälkeen tapahtuu. Jäniksen metsästysaika päättyi helmikuun lopussa.

Jäniksen loppu. Kuolema kuuluu elämän kiertokulkuun. Toistaiseksi meille on salaisuus, mitä sen jälkeen tapahtuu. Jäniksen metsästysaika päättyi helmikuun lopussa.

Pääsiäisen iloa etsimässä

Onko kuolema kaiken loppu vai uni, josta kaunis ääni herättää?

Teksti Tommi Sarlin
Kuva Hans Eiskonen

Metsästäjä kävelee mönkijänuraa, joka nousee kuusikkoon. Hän poikkeaa uralta kohti pientä metsännyppylää. Kaveri kulkee koiran kanssa saaren reunaa.

Lumikengät uppoavat toissa päivänä sataneeseen lumeen. Kun metsästäjä työntelee kuusenoksia syrjään tieltä, lunta putoaa hänen harteilleen. Hän riisuu rukkasensa ja asettaa sen haulikon piipun päälle, jottei lumi tunge sisään.

Metsästäjä huomaa jäljet lumessa. Ne johtavat nyppylältä alas jyrkänteen alle pienelle hakkuuaukealle. Metsästäjä seuraa tassunpainalluksia kalliojyrkänteen juureen. Jänis on hypähdellyt kivipaasien varjossa ja kalunnut leppien kuorta.

Metsästäjä hengästyy, kun hän kiipeää mäkeä. Kengät tarttuvat kantoihin ja hän on kaatua. Hän kiepauttaa haulikon oikeaan käteensä ja ottaa rukkasen piipulta.

Metsästäjä kiertää jyrkänteen harjalle. Siellä on vastassa ryteikkö.

– Aukean laidassa on jäljet. Ryteiköstä ei pääse läpi kuin intiaani, hän sanoo radiopuhelimeen.

– Täällä ei ole hypyn hyppyä, kaveri vastaa puhelimen kohinan keskeltä.

– Tule tänne.

Kaveri laskeutuu jäälle. Hän vaappuu puolelta toisella tarpoessaan hangessa. Koira juoksentelee ja nuuskii. Kun parivaljakko saapuu, metsästäjä osoittaa jälkiä.

– Tuolla se on ollut.

Koira nousee jyrkänteelle ja ulahtaa. Se vainuaa jäniksen.

Metsästäjä jää aukion laitaan ja kaveri lähtee kiertämään mäkeä. Koiran haukku kiihtyy. Sitten kajahtaa laukaus.

– Täällä on, kaverin ääni kertoo puhelimessa.

Metsästäjä lähtee kohti ampumapaikkaa. Metsästys on hänelle mieleistä ajanvietettä, jossa voi hengähtää. Hänen esivanhemmilleen erällä käynti oli ollut totista työtä. Vaikeina aikoina metsästys ja kalastus toivat heille tervetullutta levennystä leipään.

Evankeliumissa Matteuksen mukaan Jeesusta seuraa väkijoukko, joka on lähtenyt erämaahan mestarinsa perään. He ovat nähneet Jumalan miehelle kuuluvat tunnusteot, jotka Jeesus oli tehnyt parantamalla sairaita.

Jeesus nousee rinteelle, johon hän asettuu istumaan opetuslastensa kanssa. Kun hän kohottaa katseensa, hän näkee väen lähestyvän. Hän kysyy vieressään istuvalta Filippukselta, kuinka he voisivat ruokkia noin suuren joukon ihmisiä, jotka ovat lähteneet erämaahan liian heikosti varustautuneina.

Kalastaja Filippus ottaa asiat, kuten ne ovat. Hän vastaa Jeesukselle, että kahdensadan denaarin leivistä ei riittäisi heille edes pientä palaa kullekin.

Andrea katselee ympärilleen ja näkee pojan, joka seisoo heidän ryhmänsä ulkopuolella. Pojalla on korissaan jotain liinan alla.

– Täällä on viisi ohraleipää ja kaksi kalaa. Mutta miten ne riittäisivät noin suurelle joukolle? Andrea tuskailee.

Silloin Jeesus nousee ja käskee opetuslapsia järjestämään väkeä istumaan. Hän ottaa leivät, kiittää Jumalaa ja antaa opetuslasten jakaa ne ihmisille. Samoin hän ottaa kalat, ja antaa opetuslasten jakaa ne ihmisille. Ruokaa riittää kaikille.

Filippus ei käsitä, miten se on mahdollista. Jokapäiväisen elannon hankkiminen vaatii häneltä liki kaiken hänen aikansa. Nyt hän tuntee kuin taistelu toimeentulosta olisi tauonnut.

Hänestä tuntuu samalta kuin joskus harvoin, jolloin verkossa oli ollut kalaa lähes joka silmässä. Silloin hän oli tuntenut olevansa hetken turvassa.

Jotain samaa hän aavistelee, kun hän katsoo vierellään seisovaa Jeesusta. Tämä käskee opetuslapsia keräämään tähteeksi jääneet palaset talteen. Opetuslapset tuovat tähteet Jeesuksen luo. Filippus laskee, että palasia on kaikkiaan kaksitoista täyttä korillista.

Suolistettu jänis roikkuu takakäpälistään kuusen oksalla. Eloton silmä tuijottaa nuotioon. Jäniksen vatsaonteloon on pistetty havuja. Kohta sen liha siirtyy ravintoketjussa eteenpäin.

Jäniksen kuolema on metsästäjälle yksinkertainen ja luonnollinen asia. Se ei herätä hänessä oikeastaan muita tuntemuksia kuin onnistumisen iloa.

Kun metsästäjä on menettänyt läheisiään, hän on tuntenut sanomatonta autiutta ja kaipausta. Ihminen on poissa. Häntä ei enää ole. Hän on haipunut pois niin kuin hanki sulaa keväällä. Tai hän on hävinnyt kuin mönkijän ääni vastarannalla. Aina tulee lopulta se hetki, jolloin loittonevan moottorin möyrintää ei enää kuule.

Jälleennäkemisen toivoon hän ei ole osannut ripustautua. Hän on järkeillyt, että poismennyt elää niiden ihmisten muistoissa, jotka ovat hänet tunteneet. Kun he poistuvat, myös muistot häviävät.

Luukkaan evankeliumissa naiset kiiruhtavat auringon noustessa Jeesuksen haudalle. He ovat ottaneet mukaansa tuoksuöljyjä. Saapuessaan paikalle he huomaavat, että haudan suulle vyörytetty kivi on syrjässä. Kun he menevät haudan sisään, he eivät löydä ruumista. Sen sijaan he näkevät kaksi miestä, joiden vaatteet säteilevät kirkkaasti. Naiset pelästyvät ja suojaavat silmiään katsomalla maahan.

Miehet kertovat, ettei Jeesus ole haudassa. Silloin naiset muistavat, että Jeesus puhui itsekin siitä, että hän tulee kärsimään ihmisten käsissä ja nousemaan kuolleista. Miesten olemus ja sanat vakuuttavat naiset siitä, että näin on nyt tapahtunut.

Naiset lähtevät kertomaan kokemaansa opetuslapsille ja kaikille muillekin, jotka vain haluavat kuulla. Opetuslapset ovat kuitenkin penseitä. He ovat huolissaan oman henkensä puolesta.

– Te puhutte omianne. Ei se ole mahdollista, naiset kuulevat useammasta suusta.

Opetuslapset vetäytyvät kuka mihinkin soppeen. Mutta Pietari jää pohtimaan asiaa.

Hän nyörittää sandaalinsa ja lähtee juosten haudalle. Hän ei tiedä, juokseeko hän pelkonsa vai uteliaisuutensa vuoksi. Kun hän saapuu paikalle, hän näkee vain käärinliinat, joihin ruumis oli puettu.

Pietari lähtee kävellen takaisin. Kulkiessaan hän ihmettelee mielessään, mitä oli tapahtunut. Voisiko se sittenkin olla mahdollista?

Nuotio on hiipunut, kun metsämiehet nostavat reput selkäänsä. Metsästäjä kantaa jänistä jaloista. Mennessään hän ajattelee, ettei hän varsinaisesti pelkää kuolemaa. Kuolema on yksi hetki hänen elämässään. Se on passipaikka, josta ei ole paluuta ja siinä on sen armottomuus. Vai onko kuolema sittenkin unta, josta kaunis ääni joskus herättää?

Miehet parantavat vauhtiaan, sillä kotiin pitää ehtiä ennen pimeää. Heillä on vielä paljon tehtävää.

www.kirkkojakaupunki.fi/artikkelit/raamattua-saa-lukea-kuunnellen-ja-katsellen/

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.