Paha karsastus
Näitä minä katselen mielikseni: Nukkuvan lapsen kasvot. Heiluvien korsien maininki. Karut kalliot. Puiden lomitse kimaltava vesi.
Samalla näen sivusilmällä kaiken senkin, mitä en halua. Siinä ovat siivoamattomat nurkat, murheellinen mieli ja oviaan sulkeva elämä kaikki yhtä aikaa haastamassa sen pienen hyvän, minkä ohimeneväksi hetkeksi olen haalinut kokoon.
Kuvittelen, että onnea on katsella vain sitä, mikä on hyvin. Sitkeästi yritän painaa piiloon sen, minkä katsominen koettelee luontoa tai kiduttaa sydäntä.
Elämänsä kanssa sopuun päässeet ovat tehneet miinusmerkkisestä voimavaransa. Energia, joka ennen kului varjopuolen kätkemiseen, rehevöittää nyt kokonaisuutta, jossa asiat saavat olla niin kuin ovat. Hyvästä voi hyvillä mielin kiittää ja pahana päivänä luottaa, että parempi tulee.
Sanovat, että mystikon silmistä toinen katsoo ylös taivaaseen ja toinen alas maanpäällisiin. Helpottavaa moisessa karsastuksessa on se, ettei taivaaseen tarvitse tähytä kaksin silmin, tämänpuoleisen unohtaen. Ja että tämänpuoleisesta saa tarpeen tullen lomaa katselemalla autuaitten maahan.
Jaa tämä artikkeli: