Juhlapäivä. Itäkeskuksen lukiolaiset Ida Rimpiläinen (vas)., Emil Mäkinen, Laura Partanen, Erik Kemiläinen, Roosa Lähteinen, Ville Saari, Laura Vesanto, Kit Cheng, Saara Laimi, Aleksi Ivanov, Toni Kärkkäinen ja Hanna Lottonen säteilivät viime perjantaina ennen tanssinäytöstään omassa koulussa.
Päivä prinsessana
Vanhojenpäivän asuilla ei enää korosteta asemaa koulun vanhimpina opiskelijoina.
Teksti ja kuva: Eeva Mehto
Helsingin Itäkeskuksen lukion vanhojenpäivän tanssiharjoitukset ovat alkamassa.
– Hei, viitatkaa, onko joku tehnyt pukunsa itse, kysyy tansseja ohjaava voimistelun opettaja Sirpa Inkilä.
Yksikään käsi ei nouse. Kukaan ei myöskään enää etsi vanhoja vaatteita sukulaisten vinteiltä.
Rosa Lähteinen selvisi pukuhankinnasta vähällä rahalla, sillä hänen strassisomisteisen pukunsa ompeli äiti. Aikaa ja vaivaa kului sitäkin enemmän.
– Kankaat ja kaikki tarvikkeet haettiin Virosta. Ne maksoivat yhteensä 50 euroa. Joulusta asti pukua on valmistettu. Mekko viimeisteltiin käsin liimattavilla strasseilla. Kyllä hienona olemisen pakko ja kilpailu tuovat stressiä, Lähteinen myöntää.
Yleensä mekot ostetaan juhlavaateliikkeistä tai vuokrataan. Osa tilaa glamourmekkonsa mittatilauksena, kuten Saara Laimi ja Hanna Lottonen. Tyttöjen korsettiyläosaiset prinsessamekot maksoivat 350 euroa.
Lottonen suunnittelee myyvänsä mekon aikanaan, ellei sisko sitten käytä sitä omissa tansseissaan.
Alisa Basri, Laura Partanen, Ida Rimpiläinen ja Laura Vesanto ostivat mekkonsa juhla-asuliikkeestä. Hinnat vaihtelivat 200 eurosta 500 euroon.
– Päivä on merkittävä, sillä se on vain kerran elämässä. Siksi vanhempani halusivat antaa minulle puvun lahjaksi, perustelee Basri 400 euroa maksanutta pukuaan.
– Kyllä on aika hullunhommaa, kun miettii, kuinka paljon varusteluun on mennyt rahaa, pohtii Partanen.
Mekkojen lisäksi tarvitaan tietysti kengät, kampaus sekä meikki ja ehkä vielä laukku, hansikkaat, rakennekynnet ja ripsien pidennykset.
Osa tytöistä tekee kampauksen ja meikin itse. Laura Partasen kampaus maksaa 100 euroa ja meikki saman verran.
Kaikkien mielestä on erityisen tärkeää olla hyvän näköinen, eikä suinkaan vanhan. Stressiä aiheuttavat korsettien nauhat, vetoketjut, irtoavat napit ja kaikki, mikä voi mennä pieleen. Ompelutarvikkeet tarvitaan mukaan, jos jotain sattuu.
– Kukaan ei laita enää isoäitien vanhoja pukuja, tietää Saara Laimi, joka on ihaillen seurannut tansseja kolmannelta luokalta.
Kilpailu on kovaa. 800 euroa on kallein puku, jonka tytöt tietävät jonkun hankkineen. Mutta on niitäkin, jotka jättävät juhlat väliin rahan puutteen takia. Jotkut eivät vain halua sijoittaa suurta summaa yhden päivän iloa varten. Tytöt arvelevat, että joka viides jää pois näistä syistä.
Joskus juhlia boikotoitiin avoimesti. SYK:ssä juhla kiellettiin vuosiksi, kun oppilaat 1960-luvun lopulla riehuen vastustivat vanhojenpäivien pröystäilyä.
Juhlavarustelussa pojat pääsevät helpommalla.
Aleksi Ivanovilla on tansseissa musta puku, se sama, jonka hän osti peruskoulun päättäjäisiin.
– Pojat eivät puvuilla kilpaile. On ihan sama, onko frakki, smokki tai tumma puku. Itse tulen käyttämään aina tarvittaessa tätä samaa pukua, Ivanov uskoo.
Toni Kärkkäinen vuokrasi smokin vähän yli sadalla eurolla. Hän olisi halunnut frakin, mutta ne olivat jo loppuneet.
Savad Mohammadi osti tumman puvun 200 eurolla. Hän säästi rahan kesätyöpalkoistaan.
– Frakki olisi mielestäni turhan kallis, eikä sille olisi käyttöä. Ajattelen, että on viisaampaa ostaa puku kuin vuokrata, sillä tulen käyttämään pukua myös tulevaisuuden juhlissa, pohtii Mohammadi.
Emil Mäkinen halusi ostaa frakin. 200 euron hinta ei Mäkistä hirvittänyt, sillä hän uskoo frakille löytyvän käyttöä myöhemminkin.
Päivän päätteeksi nuoret menevät kaveriporukoissa ravintolaan syömään. Siihenkin tarvitaan rahaa 20–30 euroa. Vanhojenpäivät on alkoholiton juhla, nuoret painottavat.
Vanhat haluavat myös ilahduttaa vanhoja tansseillaan. Osa Itäkeskuksen lukiolaisista menee tanssimaan Puotilan Omakotisäätiön vanhainkotiin ja Itäkeskuksen palvelutaloon.
Vaurastuminen näkyy pukuloistossa
Helsingin kaupunginmuseon tutkija Jere Jäppinen on tutkinut vanhojenpäivän perinnettä.
Penkinpainajaisista on tietoa jo 1800-luvun lopulta, mutta 1920-luvulla toisluokkalaiset alkoivat korostaa rooliaan koulun vanhimpina.
Vanhin tieto vanhojenpäivän vietosta on vuodelta 1932. Silloiset norssilaiset pukeutuivat isiensä pukuihin koulun vanhimpina.
Tiedetään, että Helsingin yhteiskoulun vanhat askartelivat pahvista amerikkalaisten ylioppilaiden neliskulmaiset tupsulakit 1934 ja Arkadian yhteislyseossa vanhoihin pukuihin pukeuduttiin jo ennen sotaa.
Näyttävä vanhojenpäivän vietto vakiintui juuri Arkadian yhteislyseossa, jossa myös vanhojen tanssien tanssiminen alkoi. Sieltä tapa levisi muihin Helsingin kouluihin ja pikkuhiljaa ympäri maata.
1950- ja 1960-luvulla asut olivat peräisin lähisukulaisten vinteiltä, mutta varakkaat vuokrasivat jo pukunsa, silloin teattereista. Kampaukset ja vähäeleiset ehostukset tehtiin itse. 1950-luvulla Tyttönormaalilyseon rehtorin mielestä vanhoihin vaatteisiin pukeutuminen loukkasi iäkkäitä opettajia.
1980-luvulla perinne kattoi koko maan lukiot. Pukuihin, kampauksiin ja meikkeihin alettiin sijoittaa yhä enemmän rahaa ja vinttien luomukset vaihtuivat vuokrapukuihin sekä ostettuihin tai teetettyihin iltapukuihin.
Vanhat vaatteet ovat vaihtuneet gaalaglamouriin ja romantiikkaan. 2000-luvulla mallia on alettu ottaa amerikkalaisten nuorten tv-sarjojen Prom-tanssiaisista.
Kun ennen vanhaan puvuilla viestittiin, että ollaan koulun vanhimpia, nykyisin puvuista välittyy tyttöjen haave olla päivä prinsessana.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
”Itkin salaa yksin” – kaikilla ei ole varaa jopa tuhat euroa maksaviin vanhojentansseihin
Hyvä elämäLukion kakkosluokkalaisten perinteestä on tullut päivä prinsessana -tyyliset tanssiaiset Amerikan malliin. Pääkaupunkiseudulla saatetaan vuokrata jopa limusiini päiväksi. Toisaalta halvallakin voi olla hauskaa, kertoo Kirkko ja kaupungin lukijakysely.
