null Päiväkumpuun tulossa uusi seurakuntatalo

Päiväkumpuun tulossa uusi seurakuntatalo

Päiväkumpuun on suunniteltu uutta seurakuntataloa jo vuosia. Viime vuonna päivitetyssä suunnitelmassa rakennukseen on tulossa asunto ja kaksi kerhotilaa, jotka voidaan tarvittaessa yhdistää. Rakennuksen tarkistettu kustannusarvio on 2,38 miljoonaa euroa.

Vantaan seurakuntien yhteinen kirkkoneuvosto päätti esittää yhteiselle kirkkovaltuustolle, että hankesuunnitelma hyväksytään ohjeellisena. Tavoitteena on, että rakennus valmistuisi vuonna 2010.

Päiväkummun nykyisessä seurakuntatalossa on todettu huonoa sisäilmaa aiheuttavia puutteita jo 1990-luvun lopulla. 2000-luvulla ilmastointia on uudistettu ja talossa on tehty muitakin korjauksia, joiden avulla talo on voitu pitää käytössä. Tilanne ei kuitenkaan ole pysyvästi hyvä.

Ensimmäinen suunnitelma uudeksi seurakuntataloksi on vuodelta 2005.

— Hanketta on päivitetty vastaamaan nykyisiä tarpeita ja resursseja, kertoo Rekolan seurakunnan kirkkoherra Mikko Matikainen. Muun muassa toisesta kerhohuoneesta on tehty monikäyttötila, joten se toimii viikonloppuisin hyvin seurakuntasalina.

Kirkkoherra on myös valmis vuokraamaan tiloja seurakunnan yhteistyötahoille kerhotilaksi tai muuhun vastaavaan käyttöön.

Nykyinen Päiväkummun seurakuntatalo on vilkkaassa käytössä: päiväkerhoja on kolme ja varhaisnuorten kerhoja kolme. Lisäksi talossa pidetään koululaisten iltapäiväkerhoa, perhekerhoa ja pyhäkoulua. Viikonloppuisin järjestetään kaste- ja perhejuhlia ja muistotilaisuuksia.

Muutaman kerran vuodessa päiväkumpulaiset kokoontuvat seurakuntatalolle perhekirkkoihin ja hartaustilaisuuksiin.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.