null Pala Espoota oppilastyönä avaruuteen

Tiedekerholaiset koskivat mikrolaboratorioon vielä kerran ennen kuin se lähti matkalleen.

Tiedekerholaiset koskivat mikrolaboratorioon vielä kerran ennen kuin se lähti matkalleen.

Pala Espoota oppilastyönä avaruuteen

Espoon kristillinen koulu saattoi avaruudessa toimivan sieni­laboratorion matkaan.

Espoon kristillisellä koululla oli syytä juhlaan viime perjantaina. Kuriiripalvelu tuli noutamaan oppilaiden itse suunnitteleman ja toteuttaman huikean opintyön, joka on jo Essen julkaisupäivänä perillä Yhdysvalloissa, ja josta se lähtee raketilla avaruuteen vappupäivänä.
Kyseessä on kansainvälinen koulujen tutkimushanke, jonka 13 koulusta Espoon kristillinen koulu on ainut eurooppalainen. Projektia vetävät yhdysvaltalaiset Valley Christian School, ilmailu- ja avaruushallinto Nasa sekä Nano Racks -yhtiö.

Projektin ääressä on huhkinut viime elokuusta lähtien­ kymmenen oppilaan tiedekerho. Se ei ole kurssi eikä osa opintokokonaisuutta, vaan vapaaehtoisuuteen pohjautuva kollektiivi.
”Kerho on kuin yhdistelmä biologiaa, tietotekniikkaa, fysiikkaa sekä matematiikkaa, luettelevat EKK:n 14-vuotiaat oppilaat Joosua Kuusela ja Riikka Saloheimo ja Emma Söderlund puhelimitse miksi halusivat tiedekerhoon.
”Haaveet muotoilijan urasta ovat tässä projektissa vain vahvistuneet”, jatkaa designpäällikkö Joosua Kuusela.
”Oppilaat ovat tulleet innoissaan kerhoon joka viikko. Tekemisen palo on kova, määrittelee kerhon mentori ja EKK:n opettaja Hanna Niemelä.
Reilussa puolessa vuodessa tiedekerho valmisti itse ideoimansa mikrolaboratorion. Sen tehtävä on kasvattaa sientä avaruudessa. Lisäksi oppilaat koodasivat tietokoneohjelman, joka ohjaa mikrolaboratoriota.

Sienen itiöiden eristäminen ja kasvatus on opettanut petrimaljojen ja pipettien käytön lisäksi esimerkiksi latinankielisiä nimiä ja termistöä sekä laboratoriotyöskentelyä.
”Olemme oppineet, mistä sieni koostuu ja kuinka ne käyttäytyvät, kertoo tiedepäällikkö Riikka Saloheimo.
Ja mistä sitten sopiva sieni avaruuslennolle löytyi?
”Läheisellä bussipysäkillä oli katkennut oksa, jossa oli selvästi joku sieni.” Testasimme sitä. Se oli talvikääpä, Polyporus brumalis, joka osoittautui käyttötarkoitukseen sopivaksi”, Emma Söderlund tiedetiimistä paljastaa.
Ennen matkaa avaruuteen EKK:n mikrolaboratorio testataan vielä Valley Christian Schoolissa. Sen jälkeen se matkaa Nasan keskukseen Virginiaan, josta se kiitää muiden kouluprojektien tavoin huoltolennolla ISS-avaruusasemalle.
Taivaan taakse kapuava projekti antaa vastauksia kesäkuussa. Tuolloin mikrolaboratorio tuloksineen saadaan takaisin Tellukselle espoolaisten koululaisten tutkittavaksi.
 

Lisää tietoa projektista: www.ekk-iss.fi ja englanniksi
www.nasa.gov/mission_pages/station/research/news/nanoracks.html

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.