Paljas, mutta silti rakastettu
Ehtoollinen tuli tärkeäksi. ”Jollakin tavalla jokainen ehtoollisleipä piirtää ääriviivojani selkeämmäksi niin, että tulen enemmän ihmiseksi”, Peppi Sievers sanoo.

Ehtoollinen tuli tärkeäksi. ”Jollakin tavalla jokainen ehtoollisleipä piirtää ääriviivojani selkeämmäksi niin, että tulen enemmän ihmiseksi”, Peppi Sievers sanoo.

Paljas, mutta silti rakastettu

”Raamattumeditaatio ei ole lällyköille,­ vaan vaatii suurta rohkeutta”, hengellinen ohjaaja ja psyko­terapeutti Peppi Sievers sanoo.

Peppi Sievers katselee puun kaartumista ympärillään. Sitten hän kävelee Kampin kappelin etummaiseen penkkiriviin ja valitsee istumapaikan vasemmalta puolelta. Kappeli muodostaa hiljaisen taskun keskelle iltapäiväruuhkaa.
Ei tapahdu mitään.
Tai niin voisi luulla.
Työuupumus sai Sieversin ilmoittautumaan viikonloppuretriittiin 2000-luvun alussa. Rymättylän Tammilehdossa odotti jotakin, mitä väsynyt turkulaispsykiatri tarvitsi: valmis ruokapöytä ja mahdollisuus lepuuttaa rasittunutta mieltä.
Sievers pakkasi laukkuunsa dekkareita odottamatta retriitin sisällöltä sen kummempaa. Hän ilmoittautui vielä toiseen retriittiin ja sen jälkeen kolmanteen.
Sitten dekkarit jäivät pois.
”Rupesin kuuntelemaan sitä, mitä minussa tapahtui hiljaisuuden aikana. En tullut uskoon, mutta huomasin, että tässä on jotakin koskettavaa ja ravitsevaa.”

Sievers kasvoi arvomaailmaltaan punaiseen vivahtavassa älykkökodissa, jonka sosialidemokratiassa oli vihreän sävyjä. Äiti työskenteli Raisiossa kirjastotoimen johtajana 1980-luvulta alkaen.
Äiti oli eronnut kirkosta, koska naispappeuden hyväksyminen ei ollut edennyt. Lapsuusmuistoihin mahtuu kuitenkin kokemuksia joulukirkon erityisestä tunnelmasta.
Retriitteihin osallistuminen tutustutti Sieversin myös ortodoksiseen hengellisyyteen. Hän mainitsee olleensa muun muassa Lintulan luostarin talkoolaisena.
Vuonna 2002 Sievers osallistui katolilaisen jesuiittapapin vetämään, ignatiaanisessa hengessä toteutettuun viikonloppuretriittiin Stella Maris -kurssikeskuksessa Hiidenveden rannalla.
”Ignatiaaninen rukousmeditaatio alkoi kutsua minua. Etsin omaa yhteisöä ja kuulostelin, mikä olisi minulle sopivin paikka. Virret ja kysymys naisten asemasta pitivät minut kuitenkin luterilaisessa kirkossa.”

Sievers aloitti vuonna 2007 teologiset opinnot Åbo Akademissa. Seuraavana vuonna hän kävi ignatiaaniseksi retriininohjaajaksi kouluttavan kurssin Heponiemen Hiljaisuuden keskuksessa.
Myöhemmin Sievers osallistui Walesissa täydet 30 päivää kestäviin ignatiaanisiin harjoituksiin. Niihin sisältyy myös oman elämäntehtävän etsiminen.
Harjoituksia vetävät jesuiittaveljet eivät käännyttäneet osallistujia katolilaisiksi, vaan auttoivat pohtimaan, kuinka kutsumusta voisi elää todeksi omassa kirkkokunnassa. Yllätyksekseen Sievers alkoi kokea sisäistä kutsua papin työhön.
”Olen ollut aina paha esiintymisjännittäjä. En olisi ikinä voinut kuvitella, että minusta tulee pappi.”
Kun Tampereen hiippakunnan piispa Matti Repo vihki Sieversin papiksi vuonna 2011, hänen äitinsä liittyi lahjaksi takaisin kirkkoon.

Sievers korostaa, että Jumala ei ole saavutettavissa tai hallittavissa tiedon avulla. Siksi hän suhtautuu teologiaan arasti ja ujosti.
”Jumalan olemus on meiltä piilossa. Voimme kuitenkin tutkia sitä, miten ihminen kokee Jumalan.”
Sieversiä viehättää ignatiaanisten harjoitusten henkilökohtainen tapa lähestyä raamatuntekstejä. Kiirettä ei ole, vaan saman tekstin äärellä pysähdytään useaan otteeseen.
Jos kyseessä on evankeliumin tapahtuma tai muu kertomus, Sievers pyrkii näkemään ja kokemaan tapahtumat mielessään. Apuna hän käyttää omia muistojaan: millaista on olla esimerkiksi rannalla, korkealla vuorella tai juhlissa.
”Oleellista on se, että harjoituksia tekevä Vaeltaja kokee, menee tekstiin täysillä. Tässä menetelmässä yritetään päästä ’aivon ohi’ niin, että asiat tapahtuvat aivojen eri osissa kuin järkeilevä ja ymmärtämiseen pyrkivä Raamatun lukeminen.”

Henkilökohtaisuus tarkoittaa myös sitä, että harjoitukset vievät Vaeltajan kriisiin. Tavoitteena on se, että ihminen näkee itsensä aidosti ja totuudellisesti.
”Ei ole kivaa katsoa itseään kaikkine puolineen”, Sievers sanoo.
Hengellisiin harjoituksiin pätee sama neuvo, jonka Sievers antaa terapian aloittamista suunnittelevalle: valmistaudu siihen, että prosessi vie energiaa.
”Koen Jeesuksen aika radikaalina heppuna, jolla oli ihmisenä olemisen kivut. Hän on totuudellinen ja aito, silittää ihmistä ’luuta myöten’. Siksi raamattumeditaatio ei ole lällyköille, vaan prosessiin lähteminen vaatii suurta rohkeutta.”
Hengellisissä harjoituksissa tapahtuu Sieversin mukaan samansuuntainen prosessi kuin hyvässä psykoterapiassa: ihminen tulee kaikkine sisältöineen esille ja paljaaksi, mutta saa silti olla rakastettu.

Teologin tutkintoon kuuluvassa pro gradu -tutkielmassaan Sievers selvitti, millä tavalla 30-päiväisten hengellisten harjoitusten tekeminen vaikutti Vaeltajien jumalakuvaan ja -kokemukseen.
Harjoitusten alussa moni koki Jumalan kaukaiseksi: hän on kenties luonut maailman, mutta ei enää vaikuta siihen, eikä ole kiinnostunut ihmisen elämästä.
”Se taitaa olla tämän ajan ihmisen yleisin kokemus. Jumala on kuin kelloseppä, joka on laittanut maailman käyntiin ja häipynyt”, Sievers sanoo.

Sieversin tutkimuksen lähtökohtana oli psykoanalyytikko, teologian tohtori Matti Hyrckin kehittämä suhteessaolon perusmielikuvien teoria.
Hyrckin teoriassa etäistä jumalakuvaa kutsutaan Vetäytyjäksi. Vetäytyjä on yksi ihmismielen sisäisistä perusmielikuvista, jotka ovat olemassa meissä jokaisessa.
Tiedostamattomat mielikuvat vaikuttavat Sieversin mukaan usein psyykkisen oireen tai huonon ihmissuhteen taustalla. Mielikuvat vaikuttavat myös siihen, miten koemme Jumalan.
”Kyse on vain siitä, kuinka paljon niitä on työstetty. Emme kohtaa toisiamme tai Jumalaa pelkästään aikuisella tasolla, vaan siirrämme kohtaamiseen lapsuuden aikaisia mielikuvia. Stressitilassa lähenemme varhaisempia mielikuvia”, Sievers sanoo.

30-päiväisten intensiivisten harjoitusten aikana kaikkien osallistujien jumalakuva muuttui radikaalisti. Etäinen ja vaikeneva Jumala muuttui eläväksi, todelliseksi, ihmisen elämästä kiinnostuneeksi.
”Jumala alkoi muistuttaa kirkon opetusta Kristuksesta, joka sietää, kantaa ja työstää ihmisen synnin, kärsimyksen ja kivun.”
Sisäinen perusmielikuva alkaa muuttua hyvässä kohtaamisessa, kun toisen ihmisen mieli työstää kokemusta ja palauttaa sen jaettuna ja siedettävässä muodossa. Hyrckin mukaan vetäytyvä tai vaativa jumalakuva voi kasvaa terapiaprosessin aikana armollisemmaksi ja väljemmäksi, kohti Parantajan hahmoa.
”Tämä voi tapahtua, vaikka terapiassa ei erityisesti työstetä jumalakuvaa tai edes mainita Jumala-sanaa”, Sievers vahvistaa.

Hengellisen ohjaajan tehtävä muistuttaa Sieversille tuttuja työnohjaajan ja psykoterapeutin rooleja. Kuten terapeutin, myös hengellisen ohjaajan tehtävänä on olla läsnä ja kuunnella moneen suuntaan. Mitä kohtaamisessa tapahtuu oman itsen, Vaeltajan ja Jumalan välillä?
Ohjaajan tehtävänä on myös pitää Vaeltajasta huolta ja varmistaa, että tämä voi hyvin. Jos Vaeltaja on ahdistunut ja henkisessä hädässä, ohjaaja saattaa kehottaa tätä hölläämään otetta ja käymään kävelyllä.
Jos mitään ei tapahdu, ohjaaja ja Vaeltaja tunnustelevat yhdessä, voisiko jotakin tehdä paremmin.
”Jos kaikki menee hyvin, ohjaaja ei tee mitään”, Sievers sanoo.

Ohjaajan pitää välttämättä olla itse saman tien kulkija kuin hänen ohjattavansa. Mutta Vaeltajan varsinainen ohjaaja on Sieversin mukaan Pyhä Henki.
”Ohjaajan tehtävänä ei koskaan ole saarnata, julistaa tai tietää asioita toisen puolesta. Ei missään tapauksessa.”
Pappina ja hengellisenä ohjaajana Sievers kohtaa monenlaisia ihmisiä, joita yhdistää sisäinen kutsu hiljaisuuteen, hengellisyyteen ja yhteisöllisyyteen. Moni kaipaa kipeästi hengellistä ohjausta, mutta kaikki eivät tarvitse uppoutumista terapiaan tai viikkoja kestävään retriittiin.

Matkalle voi lähteä pysähtymällä, rukoilemalla ja lukemalla Raamattua ajan kanssa. Sievers ehdottaa myös yksinkertaista harjoitusta, jonka voi tehdä jokaisen päivän lopussa: katso kulunutta päivää sellaisena kuin se on, arvostelematta ja arvottamatta.
”Yleensä ihminen alkaa huomata Jumalan läsnäolon päivässä. Tästä seuraa kiitollisuuden lisääntyminen ja herkkyys sille, mitä itsessä liikkuu. On tärkeää oppia tunnistamaan, vievätkö asiat lähemmäs vai poispäin Jumalasta.”
Sievers neuvoo myös menemään sunnuntaina jumalanpalvelukseen.
”Heittäydy vain olemaan messussa. Päästä irti kaiken tarkkailusta ja anna sen olla puhdas kokemus.”

Velskolan kartanossa järjestetään hiljaisuuden retriitti 16.–18.1.2015. Ilmoittautuminen:
Pirkko Nurminen, pirkko.nurminen@evl.fi, p. 040 567 4420. Hinta espoolaisilta 75 euroa, muilta 110 euroa.

Lisätietoa: www.espoonseurakunnat.fi/web/aikuiset/retriitit

Jaa tämä artikkeli: