Maria Löfman tekee peittoja Intiaan.
Palkaksi parempi mieli
Maria Lötman ja Matti Mustonen löysivät vapaa-aikaansa mukavaa tekemistä.
Maria Löfman, 73, on ollut mukana Länsimäen kirkolla kokoontuvassa Äiti Teresa -peittopiirissä viime keväästä lähtien, jolloin piiri perustettiin. Ryhmän naisilla on parhaillaan valmistumassa yhdestoista tilkuista koottu Äiti Teresa -peitto.
— Peittoon tarvittavia tilkkuja on helppo neuloa. Neulotaan vain aina oikeaa, mennen tullen, Maria toteaa.
Peittopiiriin voi tulla mukaan, vaikka ei vielä osaisikaan neuloa.
— Olen opettanut täällä neulojille muun muassa silmukoiden luomista. Maria kertoo.
Lisää lankoja, tilkkuja ja neulojia
Aiemmin Maria on neulonut peittoja Viipurin katulapsille. Silloinkin kokoonnuttiin Länsimäen kirkolla.
— Halusin auttaa viipurilaisia katulapsia. Olen itse karjalainen. Synnyin Antreassa. Kotitalo jäi rajan taakse, Maria kertoo.
Äiti Teresa -peitot toimitetaan apua tarvitseville Intiaan.
— Kävin Intiassa 1980-luvulla. Näin bussin ikkunasta, kuinka ihmisiä — aikuisia ja lapsia — makasi yöllä autokaistojen välissä olevalla alueella.
Yhteen Äiti Teresa -peittoon tarvitaan 63 neulottua tilkkua, seitsemän lappua leveyssuuntaan ja 9 pituussuuntaan. Jokainen tilkku on kooltaan 18 cm x 18 cm. Jos neulomisintoa riittää, mutta ei ehdi mukaan peittopiiriin, Länsimäen kirkolle voi toimittaa valmiita tilkkuja.
— Paras tulos syntyy käyttämällä numeron 3 ½ tai 4 puikkoja. Jos lanka on kovin ohutta, kannattaa neuloa kaksinkertaisella langalla. Niin tilkuista tulee sopivan tukevia.
Jos kotona on ylimääräisiä lankakeriä, nekin voi viedä Länsimäen peittopiiriläisille. Lankojen tulisi sisältää vähintään 50 prosenttia villaa. Sellaisesta langasta tulee lämpimiä peittoja.
— Lankoja tarvitaan lisää. Olemme saaneet niitä lahjoituksena ja neuloneet omia lankojamme tilkuiksi. Jotkut peittopiiriläiset ovat myös käyneet kirpputorilta ja kaupastakin lankoja ostamassa.
Ei mitään harmaita vilttejä
Nuorempana Maria neuloi muun muassa villatakkeja ja villapuseroita.
— Ennen morsiameksi tuloa virkkasin pitsejä lakanoihin. Myöhemmin olen neulonut muun muassa sukkia, Maria kertoo.
Hän tekee Äiti Teresa -peittoja myös kotonaan.
— Olen virkannut tilkkuja yhteen. Viikonloppuna neuloin kaksi lappua samalla kuin katsoin televisiosta Tanssii tähtien kanssa -ohjelmaa.
Maria teki työuransa sihteerinä valtion virastoissa. Nyt hän on eläkkeellä. Hän kertoo, että peittojen tekemisestä tulee hyvä mieli ja peittopiirissä on juttuseuraa.
— Ryhmässä on yksin asuvia eläkeläisiä. Kahvittelemme aina kokoontumisen aluksi, sitten ryhdytään hommiin. Joskus juttelemme hengellisistäkin asioista. Yleensä puhumme krempoista, siitä minkälaista vaivaa kullakin on, Maria kertoo.
Peittopiiriläisten kokoontumistilan seinällä roikkuu valmiita peittoja. Niiden on tarkoitus lähteä Intiaan vielä tänä syksynä. Valmiista tilkuista pyritään kokoamaan värikkäitä peittoja.
— Haluamme peitoista iloisia, emme mitään harmaita vilttejä, Maria sanoo.
Äiti Teresa -peittopiiri kokoontuu tiistaisin klo 11–13 Länsimäen kirkolla.
Palovaroittimen pariston vaihtoa, lampunvaihtoa, nurmikon leikkaamista ja haravointihommia, Matti Mustonen, 65, luettelee esimerkkejä nikkaristien tehtävistä.
— Pian alkavat taas rännien puhdistustyöt, hän kertoo.
Nikkaristit auttavat alueensa vanhuksia ja toimintarajoitteisia erilaisissa pihatöissä ja kodin kunnostuspuuhissa. Nikkaristeja on pyydetty muun muassa vaihtamaan sulake ja ripustamaan ryijy seinälle. Nikkaristien tekemä työ on asiakkaalle ilmaista.
— Ammattilaisille kuuluvia töitä kuten sähkö- tai putkitöitä emme tee, Matti sanoo.
Vaimo houkutteli vapaaehtoiseksi
Matti ryhtyi seurakunnan vapaaehtoiseksi Ulla-vaimonsa houkuttelemana.
— En ollut aiemmin ollut mukana seurakunnan toiminnassa, vaikka kirkkoon kuulunkin. En ole vieläkään aktiivinen kirkossa kävijä. Se ei ole oleellista nikkaristin tehtävien kannalta, hän sanoo.
Vantaankosken seurakunnan nikkaristit kokoontuvat kerran viikossa Louhelan kirkolla. Silloin käydään läpi, minkälaista apua ihmiset tarvitsevat ja mitä tehtäviä kukin ottaa hoitaakseen.
— Meillä on mukava porukka, parhaimmillaan 12–13 ukkoa. Nikkaristin hommia tekee myös yksi nainen. Joskus toivotaan paikalle nimenomaan naispuolista nikkaristia — esimerkiksi silloin, jos tarvitaan apua verhojen ripustamisessa.
Matin mukaan nikkaristiksi voi ryhtyä kuka tahansa, jolla on aikaa ja innostusta työhön. Erityistaitoja ei tarvita. Riittää, jos osaa vaihtaa vaikka lampun. Elintarviketeollisuudessa markkinointi- ja tuotantosuunnittelutehtävissä työuransa tehnyt Matti on oppinut elämänsä varrella myös nikkarintaitoja.
Kotona hän on tarvinnut kädentaitoja viimeksi kellarin sisäoven ja oven karmien vaihtoon.
— Kun on neljäkymmentä vuotta asunut vanhassa omakotitalossa, on ollut pakko opetella yhtä ja toista, Matti sanoo.
Nikkarointihommat eivät sido
Matti tekee nikkaristin töitä pari kolme kertaa viikossa.
— Voi olla, että varsinaisen työn hoitamiseen menee vain viisi minuuttia, mutta kahvitteluun viisikymmentä minuuttia. Monet asiakkaat ovat yksinäisiä vanhuksia, jotka kaipaavat juttuseuraa. Olen saanut kuulla heiltä monia mielenkiintoisia tarinoita.
Nikkaristit päättävät itse, milloin ja minkä verran he haluavat tehdä vapaaehtoistöitä. Halutessaan voi sitoutua tekemään vaikka vain yhden homman.
— Tämä työ ei sido. Jokainen ottaa tehtäviä vastaan oman mielenkiinnon ja jaksamisen mukaan, Matti sanoo.
Matti harrastaa kuntosalilla käyntiä. Naapurissa asuvat lapsenlapset vierailevat Matin ja Ullan luona päivittäin. Vapaaehtoistyö tuo eläkepäiviin mukavaa lisäsisältöä.
— Kun on koko ikänsä tehnyt töitä ja on vielä terve, ei viitsi istua päivät pitkät sohvalla. Nikkaristin työssä tapaa ihmisiä ja saa palkaksi hyvän mielen.
Nikkaristit toimivat Vantaankosken (p. 050 588 3355), Korson (p. 050 599 9068), Rekolan (p. 050 553 8459) ja Tikkurilan (p. 050 548 6078) seurakunnissa. Hämeenkylän seurakunnassa (p. 050 518 5912) toimii Kyläsepot.
Jaa tämä artikkeli: