Palvelevan puhelimen isä

Palvelevan puhelimen isä

Björn Harms käynnisti 55 vuotta sitten palvelun, joka nyt huojentaa vuosittain tuhansien huolia. Palveleva puhelin on ollut lähes 40 seurakunnan yhteistoimintaa jo 50 vuotta. Kaikki alkoi kuitenkin jo 55 vuotta sitten erään lakitieteen opiskelijan päähänpistosta.

"Kuulimme, että Åbo Akademin opiskelijat järjestivät tempauksen kiinnittääkseen huomiota opiskelijoiden heikkoihin asunto-oloihin ja että hankenilaiset potkivat potkulaudalla Turkuun haastaakseen turkulaisia verenluovutuskisaan."

"Minulle tuli ajatus, että meidän pitää tehdä vielä parempi tempaus. Halusin, että se olisi jotakin fiksua, jotakin sosiaalisesti hyödyllistä."

Yksi Harmsin ystävistä oli ylioppilaspappi Paul von Martens, katulähetystyön ja kodittomien auttamisen uranuurtaja Arvid von Martensin poika.

Harms ehdotti osakunnan kokouksessa, että Arvid von Martensilta voisi kysyä sopivaa avustuskohdetta.

"Tapasimme von Martensin ja seurakuntien diakoniajohtaja Vilho Närhin, jotka ehdottivat, että voisimme kokeilla puhelinpalvelun toimintaa. Olivat kuulleet, että sellainen toiminta oli jo käynnissä Amerikassa ja Englannissa."

"Kun pähkäilimme, miten me opiskelijat pystyisimme hoitamaan ilta- ja yöaikaan päivystystä, Arvid von Martens totesi pilke silmäkulmassaan, että se sujuu helposti, koska emme muutenkaan öisin paljon nuku."

Nuoret kävivät tuumasta toimeen. Kevätlukukaudella 1959 he saivat puhelinyhdistykseltä osakunnan kokoushuoneeseen puhelimen ja valtalehdiltä ilmaista ilmoitustilaa asialleen.

"Noin 40 opiskelijan ringissä oli lainopin opiskelijoiden lisäksi mukana myös lääketieteen opiskelijoita ja humanisteja."

Palvelevan puhelimen työtapa oli kunnianhimoinen. Nuoret valvoivat kukin vuorollaan läpi yön, iltayhdeksästä aamukuuteen.

"Olen katsonut sen aikaisista päiväkirjamerkinnöistäni, että opinnot jäivät varsin vähälle. Paljon tuli valvottua, vaikka päivystyshuoneen sohvalla saattoi aamuyöstä torkahtaa, kunhan heräsi jos puhelin soi."

Ja puhelin soi. Kevätlukukauden aikana puheluita tuli noin 250. Björn Harms sanoo, että häntä kosketti kaikkein eniten yksinäisten todellinen yksinäisyys.

"On ihmisiä, joilla ei ole ketään, jonka kanssa voisi jutella edes aivan tavallisista asioista."

Soittajien keskusteluaiheet liittyivät muun muassa alkoholiongelmiin, ahdistukseen, perheväkivaltaan ja itsetuhoisuuteen.

Opiskelijoiden taustatukena oli Helsingin seurakuntien diakoniatyö. He olivat sopineet muutamien lääkäreiden ja pappien kanssa taustapäivystyksestä – soittajia oli lupa ohjata ammattilaisen puheille tilanteen vaatiessa.

"Huomasimme pian, että ihmisenä ihmiselle puhuminen, se että joku todella kuuntelee, auttoi useimpia riittävästi."

Björn Harms laati opiskelijoiden kokemuksista tarkan raportin diakoniatyölle. Huolellisesta pohjatyöstä oli kirkolle suuri apu, kun Palveleva puhelin muutama vuosi myöhemmin aloitti laajamittaisen toimintansa.

"Me opiskelijat taisimme itse saada siitä keväästä hyötyä kaikkein eniten. Yhteenkuuluvuus ja yhteiskunnallinen tiedostavuutemme kasvoi. Ennen kaikkea oli upeaa saada olla lohduksi ihmisille."

Neljä vuosikymmentä myöhemmin Björn Harms oli vieraana Palvelevan puhelimen vuosijuhlissa. Paikalla olivat myös opiskeluaikojen taustapäivystäjinä toimineet papit, sittemmin piispat Samuel Lehtonen ja Erik Vikström.

"Kun minulta siinä piispojen edessä kysyttiin, lähtisinkö uudestaan päivystäjäksi, en kehdannut kieltäytyä", Harms hymyilee.

Niinpä hän palasi 2000-luvun alussa takaisin alulle saattamaansa vapaaehtoistyöhön. Uutta oli muun muassa koulutus.

"Kun kuulin kymmenen illan kurssista, meinasin sanoa, että minähän tiedän jo, mitä tämä työ on. Osallistuin toki opetukseen, ja se oli valtavan hyvä", Harms kehuu.

Perusasiat ovat säilyneet ennallaan.

"Yksinäisyys on edelleen päällimmäisenä. Huolet ovat saman kuin ennenkin, tosin nyt ovat mukaan tulleet myös huumeiden käytön ongelmat. Ja edelleen soittajille kaikkein tärkeintä on se, että joku kuuntelee."

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää: