null Pappi Mia Hagman kulkee helsinkiläisen ja kuusamolaisen todellisuuden välillä

 – Ei se niin mene, että kaikesta tulee iloa ja autuutta, kun ottaa Jeesuksen sydämeensä. Mutta kaikelle tulee merkitys, Mia Hagman sanoo. Kuva: Esko Jämsä

– Ei se niin mene, että kaikesta tulee iloa ja autuutta, kun ottaa Jeesuksen sydämeensä. Mutta kaikelle tulee merkitys, Mia Hagman sanoo. Kuva: Esko Jämsä

Pappi Mia Hagman kulkee helsinkiläisen ja kuusamolaisen todellisuuden välillä

Mia Hagman hylkäsi PR-hommat ja opiskeli papiksi. Nyt hän asuu kahdella paikkakunnalla ja on unelmatyössään.

"Jos vetten läpi kuljet, olen minä sinun kanssasi, jos virtojen läpi, eivät ne sinua upota..." Pastori Mia Hagman asettuu mukavasti isoon sohvaansa Etelä-Haagassa. Hän on eilen ajanut kymmenen tuntia työpaikaltaan Kuusamon seurakunnasta kakkoskotiinsa Helsinkiin. Täällä Hagmania odottivat aviomies Tapani Kaskeala, kaksi teini-ikäistä lasta ja iso kultainennoutaja. Hagman on kuunnellut matkalla ammattikirjallisuutta.

– Lainasin Kuusamon kirjastosta Jesajan ja Jeremian kirjat äänikirjana. Raamatun sana autossa kuunneltuna avaa ihan uusia juttuja!

Lapsi, joka sai piirtää seinään

Mia Hagman, 49, on alkujaan Paloheinän tyttöjä. Hänen arkkitehtivanhempansa olivat 1970-luvun alussa mukana perustamassa Pakilaan kokeellista lastentarhaa, Lasten paikkaa.

Lasten paikan ydinajatus oli lapsen luovuuden vaaliminen ja hänen myötäsyntyinen tasa-arvoisuutensa aikuisten kanssa.

Hagman aloitti Lasten paikassa kolmivuotiaana, ja on siis saanut sen kuuluisan vapaan kasvatuksen.

– Meillä sai kotona piirtää lastenhuoneen seinään, Hagman sanoo hiukan nolona.

Vaikutukset ovat nähtävissä tänäkin päivänä.

– Kaikenlainen autoritäärisyys on minulle edelleen vierasta. Mutta minusta on silti kivaa olla vastuussa ja päättää asioista, ja pappeus sopii minulle, sillä olen itsenäinen työntekijä.

Unelmaduuni löytyi kirkosta

Miten tämä seiniin tuherteleva summerhilliläinen tenava päätyi papiksi Pohjois-Suomeen?

No, 1970-luvulla Hagman roikkui muiden lasten kanssa Pakilan kirkolla, jossa tapahtui koko ajan.

– Kirkko oli kuin magneetti. Ei meillä ollut oikeastaan muuta tekemistä kuin käydä tyttökerhossa, poikakerhossa, veistokerhossa… Ja lomat vietettiin kirkon järjestämillä matkoilla.

– Oli oikeastaan aika makeeta käydä nuorisoilloissa. Se kuului asiaan.

Vuodet kuluivat.

Mia Hagman kasvoi aikuiseksi, hänestä tuli PR-ihminen ja diplomaatti-Kaskealan puoliso. Mutta lapsuudesta kirkolla oli jäänyt jotain itämään, ja 2000-luvun alussa se jokin alkoi hiljalleen kypsyä.

– Ei se niin mene, että kaikesta tulee iloa ja autuutta, kun ottaa Jeesuksen sydämeensä. Mutta kaikelle tulee merkitys.

 

Minun duuniini kuuluu julistaa sitä Jeesusta! Minulle maksetaan siitä palkkaa!

 

Oli aika tehdä päätös uran suhteen.

– Menin 36-vuotiaana opiskelemaan teologiseen tiedekuntaan, ja se oli maailman paras juttu. Edelleen on päiviä, joina kysyn itseltäni, että voiko tämä olla totta, minä saan olla pappi!

– Puhutaan Jumalan hullusta, Hagman sanoo.

– Minun duuniini kuuluu julistaa sitä Jeesusta! Minulle maksetaan siitä palkkaa!

Kuolema kuusamolaisittain

Kuusamossa pastorin työnkuva on vähän erilainen kuin Helsingissä.

– Oma lukunsa on kuolema pitkän kaavan mukaan, Mia Hagman kertoo.

Hautaansaaton prosessi alkaa puolen tunnin saattohartaudella, joka pidetään ruumishuoneella. Arkku on auki, jotta omaiset voivat hyvästellä lähtijän, ehkä silittää vielä viimeisen kerran poskea tai kättä.

Hagman on kiitollinen, että saa olla mukana näissä hetkissä.

– Pappi tuo siihen ne toivon sanat.

Tilaisuuden päätteeksi soitetaan saattokelloja, jotka kertovat kylälle vainajan sukupuolen ja iän.

Kun hautajaiset on sitten pidetty ja ruumissaatto lähtee kirkolta, suntio napsauttaa sakastista käsin pois päältä Kuusamon pääkadun liikennevalot. Jos tiellä on autoja tai jalankulkijoita, he pysähtyvät tien varteen kunnioittamaan viimeistä matkaa.

Kaikille ei kelpaa naispappi

Kuusamossa ollessaan Mia Hagman asuu pienessä mökissä, josta sydäntalvella lämmitetään vain alakertaa. Hänen pihamaallaan hiippailee poroja, ja kuukkelit pyrähtelevät kuusikossa.

Pohjoisessa on myös se toinen puolensa, etenkin jos on nainen ja pappi. Kaikki eivät halua Hagmania toimituksiinsa.

 

Kuusamo on avartanut ymmärrystäni. Olen nähnyt siellä ihan toisenlaisen todellisuuden.

 

– Eivät he halua loukata minua henkilökohtaisesti. He eivät vain halua tunnustaa minua uskonnollisena auktoriteettinaan, ja voin hyväksyä sen. On helpotus, että minun ei tarvitse sitä muuttaa.

– Kuusamo on avartanut ymmärrystäni. Olen nähnyt siellä ihan toisenlaisen todellisuuden.

Paikkakunnalla on paljon lestadiolaisuutta, ja yli 92 prosenttia väestöstä kuuluu kirkkoon.

– Kastaa saa hiki hatussa joka viikonloppu, ja vihkiäkin.

Palvellaan toisiamme

Kuusamo on Mia Hagmanin ensimmäinen papinpesti. Sitä ennen hän toimi seurakuntasihteerinä Meilahden kirkossa, jossa pani pystyyn Valon ja ilon messun. Sen tekevät ihmiset itse itselleen: on pientä syötävää, laulua ja soittoa, hyvää tekevää yhdessäoloa ja messu. Hagmanista on hauskaa nähdä, miten vapaaehtoiset puhkeavat kukkaan, kun saavat olla hyödyksi.

– Meidät on kaikki kutsuttu palvelemaan toisia, kukin omilla lahjoillamme.

Hagman toi Valon ja ilon muassaan Kuusamoon. Tuntui hyvältä, kun paikallisen psykiatrisen osaston kriisityöntekijä soitti tilaisuuden jälkeen Hagmanille ja kiitti potilaittensa puolesta. He olivat kokeneet tulleensa kirkolla lämpimästi vastaanotetuiksi – ja aidosti mukaan otetuiksi.

Pian Hagman ajaa taas pohjoiseen laumansa luo. Hänen vetovastuullaan on pääsiäisaamun messu Kuusamon kirkossa. Saarnakin pitäisi sitä ennen kirjoittaa, mutta onneksi aihe on jo keksitty.

– Se kertoo ilosta.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää: